Ilari Pirttilälle Kolkuttaja-palkinto

tiistaina, 05.05.2020

Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä on saanut Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Kolkuttaja palkinnon. Palkinto on tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi tehdystä työstä.

Pirttilän palkitsemisperusteissa kuljetusyrittäjät toteavat poikkeuksellisesta aktiivisuudesta näin: ”Vuoden 2020 Kolkuttaja on metsämies itsekin ja metsäalan vahva vaikuttaja. Vuosien työ metsäalan osaajien ja koko sektorin kehittämiseksi ja etenkin metsäalan työhyvinvoinnin eteen ei ole jäänyt kuljetusyrittäjiltä huomaamatta. Sitkeä, jopa terrierimäinen paneutuminen asioihin ja jämäkät kannanotot ovat ohjanneet niin koulutusta, työtekoa kuin tutkimusta koko metsäsektorilla. Hän on kiitettävällä tavalla toteuttanut järjestelmällisesti taustaorganisaationsa päätehtävää metsäalan kehittämistä ja alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistämistä.”
 
Palkinto oli järjestyksessään kahdestoista. Palkinnolla huomioidaan enintään kerran vuodessa jäsenyritysten toimintaedellytyksiin erityisen positiivisella tavalla vaikuttanut henkilö, yritys, yhteistyötaho tai -työryhmä. Olennaista on kehittämiseen tähtäävä yhteistyöhakuinen, jopa molempien osapuolten taloudelliseen menestykseen tähtäävä toiminta.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Kari Palojärvi, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, puh. 0500 376 618

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.