Haetun apurahan määrä kasvoi

perjantaina helmikuun 13. 2015

Tammikuun lopussa päättyneessä Metsämiesten Säätiön vuoden 2015 apurahojen haussa jätettiin 297 apuraha-anomusta, 6 enemmän kuin viime vuonna (+ 2,1 %). Hakemusten yhteissumma oli 4,7 miljoonaa euroa, 264 000 euroa edellisvuotta enemmän (+ 5,9 %). Koska jaettavan apurahan määrä pysyy samana, 1,4 miljoonaa euroa, on rahoituksen saaminen tänä vuonna aiempaa tiukempaa.

Säätiö on pyrkinyt viime vuosina lisäämään jakamansa apurahan vaikuttavuutta mm. suuntaamalla sitä alan tulevaisuuden kannalta keskeisiin kysymyksiin, kuten metsäalan koulutuksen, tutkimuksen ja työhyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen ja konkreettiseen kehittämiseen.

Säätiön hallitus päättää vuoden 2015 apurahoista 13.3.2015. Päätöksen yhteenveto sekä kaikki vähintään 1.500 euron apurahan saajat julkistetaan samana päivänä näillä sivuilla kohdassa Ajankohtaista.

Varat apurahoihinsa Metsämiesten Säätiö saa omasta sijoitustoiminnastaan metsäkiinteistöistä, vuokra-asunnoista ja erityyppisistä finanssisijoituksista.

Lisätietoja:

Metsämiesten Säätiön asiamies Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.