Metsämiesten Säätiö on julkaissut apurahahaun erityispainotukset

torstaina, 26.09.2024

Metsämiesten Säätiön hallitus on vahvistanut apurahojensa erityispainotukset vuodelle 2025 eli 1.12.2024 alkavaan apurahojen hakuun. Erityispainotuksilla Säätiö tähtää strategiansa mukaiseen metsäalaa vaikuttavasti ja vastuullisesti kehittävään toimintaan ja avauksiin.

Säätiö haluaa rahoittaa metsäalan kehittämistä erityisesti seuraavilla tutkimuksilla tai selvityksellä:

  • Selvitys ja/tai pilottihankkeet metsäalan toisen asteen koulutuksen kiinnostavuuden kasvattamisesta esimerkiksi naisten ja maahanmuuttajien keskuudessa.
  • Metsien käytön taloudellisen merkityksen ennakointi Suomessa ja verrokkimaissa Euroopassa. 
  • Säätiön rahoittaman metsäalan hyvinvointitutkimuksen mukaan hyvinvoinnissa on kehittämisen tarvetta erityisesti toimihenkilötehtävissä toimivilla naisilla. Haluamme rahoittaa tästä aiheesta näkökulmia avaavan laadullisen tutkimuksen.

Lisäksi Säätiö haluaa rahoittaa:

  • Hankkeen tai hankkeita, jolla parannetaan tutkittuun tietoon perustuvaa ratkaisuhakuista metsäkeskustelua ja sen työhyvinvointia lisäävää vaikutusta.
  • Hankkeen tai hankkeita, jolla avataan metsänhoidon ja puunkorjuun vastuunjakoa sekä vastuunkannon siirtymistä rajapintojen yli. Niin ikään on toivottavaa tehdä läpinäkyväksi metsässä tehtävän työn laaja-alaisuutta ja sisältöä.
  • Hankkeita, jotka lisäävät nuorten metsäalan ja metsätalouden tuntemusta, arvostusta ja kiinnostusta.
  • Kulttuurihankkeita, kuten elokuvia ja dokumentteja, joilla tehdään tutuksi ja kiinnostavaksi metsätaloutta ja sen merkitystä yhteiskunnassa. 

Hyvinvointi-, johtamis- ja viestintäosaamisessa on pienten ja keskisuurten toimijoiden henkilöstön koulutukseen tarjolla rahoitusta aiempaan tapaan.
 
Niin ikään "Metsäosaaja 2030" -tohtorikoulutuksen avulla Säätiö haluaa kehittää toimialaa ja antaa tieteellisen pätevöitymisen mahdollisuuden alalle keskeisissä Säätiön nimeämissä nyt jo kahdeksassa teemassa.

Apurahojen suuntaukseen voi kokonaisuudessaan tutustua täällä.

Apurahat ovat haettavissa 1.12.2024 - 31.1.2025 Säätiön apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta.
 
Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Apurahat suunnataan Säätiön strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin. 

Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.