Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäliigalla yli 7 miljoonaa katselukertaa

maanantaina, 17.06.2024

Metsäala on jo jonkin aikaa kärsinyt työntekijäpulasta ja ala on yrittänyt löytää tapoja saada nuoret kiinnostumaan alasta. ”Mietimme asiaa ja keksimme, että metsäalan tulee näkyä siellä, missä nuoret jo valmiiksi ovat. Näin päädyimme perustamaan Metsäliigan Tik Tokiin. Metsämiesten Säätiö lähti mukaan rahoittamaan hankettamme. Tuotamme kanavalle rentoa, informatiivista, hauskaa ja erilaista materiaalia metsätyön arkipäivästä. Voit seurata kanavaa Tik Tokissa @metsaliiga”, kertoo Metsäliigaa koordinoivan Jätkä-Juho Oy:n markkinointi ja myyntipäällikkö Toni Ahokas.

Metsäliiga on saavuttanut toukokuusta 2023 yli seitsemän miljoonaa katsojakertaa ja yli 11 300 seuraajaa.

Metsäliiga on vakiinnuttamassa asemaansa metsäalan tekijöiden ja tulevien tekijöiden kanavana, missä esittelemme metsäalaa laajasti. Olemme julkaisseet 200 Tik Tok -videota, joista eniten kiinnostaneella on 250 000 katselukertaa.

Laajennamme ja tuotamme jatkossa sisältöä myös Instagramiin ja YouTubeen. Olemme saaneet mukaan runsaasti uusia metsäalan kenttäpelaajia sisällöntuottajiksi. Näin laajennamme Metsäliigan sisältöä käsittämään metsäalan työtehtäviä metsäalan oppilaitoksien ja opiskelijoiden maailmasta työelämän eri tehtäviin. Metsäliiga on myös mukana kertomassa ja informoimassa teemoihin sopivista metsäalan tapahtumista ja tilaisuuksista.

Linkit videoon ja valokuvaan

Lisätietoja:
Toni Ahokas, markkinointi - ja myyntipäällikkö, Jätkä-Juho Oy, metsaliiga2023(a)gmail.com, puh. 041 313 8799

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.