Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Saksan kielen opinnot Goethe-Instituutissa Hampurissa

keskiviikkona, 03.06.2015

Osallistuin saksan kielen intensiivikurssille 4.5-19.5.2015 Goethe -Instituutissa Hampurissa. Saksan kielen intensiivikurssin käyminen oli minulle tarpeellista metsäekonomian ja markkinoinnin opintojeni kannalta Helsingin yliopistossa. Tutkintooni sisältyy yhden vieraan kielen B1-tasovaatimus, jonka saavuttamisen kannalta intensiivikurssille osallistuminen oli hyödyllinen kokemus.

Goethe-Institut on jo vuosikymmenien ajan keskittynyt saksan kielen opettamiseen vieraskielisille ja pitkä kokemus näkyy opetuksen korkeassa laadussa. Harjoitukset kurssilla olivat monipuolisia ja saksan kielen opiskelu oli hyvin yksilöllistä pienen ryhmäkoon ansiosta. Kurssiini sisältyi majoittuminen saksankielisen perheen luona, joka oli hyödyllistä saksan suullisten taitojen kehittämisen kannalta ja kasvatti paljon omaa rohkeuttani saksan kielen käyttämiseen. Kurssiini kuului myös erillinen vapaa-ajan ohjelma, joka sisälsi tutustumista saksalaiseen kulttuuriin oppituntien ulkopuolella. Vapaa-ajan ohjelman ansiosta pääsin mm. tutustumaan Flensburgiin ja Bremeniin.

Voin oman kokemukseni pohjalta suositella lämpimästi Goethe -Instituutin kursseja. Opetus on laadukasta ja monipuolista, sekä opiskelijoiden omat henkilökohtaiset toivomukset opetuksen suhteen huomioidaan tarkasti. Kurssin päätteeksi sain kurssin opettajalta arvion omasta saksan kielen osaamisestani sekä palautetta omista kehittämiskohteistani. Haluan kiittää Metsämiesten Säätiötä tästä upeasta mahdollisuudesta saksan kielen opiskeluun hyvässä koulutuspaikassa.

Lisätietoja:

Opiskelija Hanna Ranta, hanna.ranta(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.