Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Suomalainen metsäala kansainvälistyy – kiinnostus kansainvälisiin tehtäviin hiipuu

maanantaina, 27.05.2024

Tapio selvitti toimia metsäalan kansainvälisen osaamisen, yhteistyön ja vaikuttamisen lisäämiseksi. Kansallisen metsästrategian 2035 tavoitteena on edistää metsäalan uudistumista ja kilpailukykyä. Metsästrategian mukaan vahva kansainvälinen yhteistyö turvaa Suomen metsäsektorin toimintaedellytykset. Lisäksi strategiassa halutaan lisätä Suomen vaikuttamismahdollisuuksia kansainvälisissä politiikkaprosesseissa, ja uskotaan, että Suomi pystyy vaikuttamaan ennakoivasti EU:n metsäsäädöksiin.

Metsämiesten Säätiön rahoittaman Suomalaisen metsäosaamisen kansainvälistymisstrategia ja toimet sen toteuttamiseksi -selvityksen tavoitteena oli hahmotella toimia Suomen metsäalan kansainvälisen osaamisen, yhteistyön ja vaikuttamisen lisäämiseksi.

Toimija- ja opiskelijahaastattelut pohjana suosituksille
Nykyistä metsä- ja ympäristöalan yhteistyötä ja kansainvälisen toimintaympäristön muutosta kartoitettiin analysoimalla julkaisuja ja haastattelemalla alan toimijoita sekä opiskelijoita yliopistoissa ja
ammattikorkeakouluissa. Samalla selvitettiin kansainvälistymisen etuja, tavoitteita ja pullonkauloja.

Teemahaastatteluja tehtiin kaiken kaikkiaan 69. Tulokset tiivistettiin nimetyille organisaatioille ja toimijoille kohdennettuihin toiminta- ja politiikkasuosituksiin, jotka keskittyvät seuraaviin aiheisiin:

• Suomalaista EU-osaamista vahvistetaan.
• Nuorten asiantuntijoiden kansainvälisiä työuria edistetään.
• Kansainvälisiä huippuosaajia houkutellaan Suomeen.
• Kansainvälinen metsäkoneenkuljettajakoulutus käynnistetään.
• Ulkomaalaista metsäalan kausityövoimaa rekrytoidaan Suomeen.
• Suomalaisen metsäosaamisen vientimahdollisuuksia edistetään.

Tässä hankkeessa määritellyn metsäosaamisen kansainvälistymisen tavoitetilan mukaisesti suomalaiset organisaatiot ja asiantuntijat pystyvät paremmin osallistumaan kansainvälisiin verkostoihin ja hyödyntämään niitä, viemään ja tuomaan korkeatasoista osaamista, ja vaikuttamaan suomalaisen metsätalouden kansainvälisiin toimintaedellytyksiin.

Tutustu tuloksiin:
• Lue tiedote hankkeen tuloksista (julkaistu 19.3.2024):
https://tapio.fi/tiedotteet/metsaalan-on-panostettava-kansainvaliseen-osaamiseen-yhteistyohon-ja-vaikuttamiseen/
• Hankkeen tulokset esiteltiin seminaarissa 19.3.2024:
https://tapio.fi/tapahtumat/suomalaisen-metsaosaamisen-kansainvalistymisstrategia-ja-toimet-sen-toteuttamiseksi-seminaari/
• Tutustu hankkeen loppuraporttiin:
https://tapio.fi/julkaisut-ja-raportit/suomalaisen-metsaosaamisen-kansainvalistymisstrategia-ja-toimet-sen-toteuttamiseksi/

Lisätietoja:
Senior Advisor Pekka Rajala, Tapio Palvelut Oy, pekka.t.rajala(a)outlook.com, puh. 0405344611
Senior Advisor Risto Päivinen, Tapio Palvelut Oy, risto.paivinen(a)tapio.fi, puh. 05005773308
https://tapio.fi/projektit/suomalaisen-metsaosaamisen-kansainvalistymisstrategia-ja-toimet-toteuttamiseksi/
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.