Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Yhteismetsän vero-opas julkaistu

perjantaina, 27.03.2015

Yhteismetsän vero-opas on käytännönläheinen käsikirja yhteismetsän verotustilanteisiin. Osakaskunnan ja osakkaan verotusta käsitellään kattavasti yhteismetsän perustamisesta tulonhankintaan, laajenemiseen ja purkamiseen. Kirjassa on runsaasti uusinta verotuskäytäntöä ja viimeisimpiä oikeustapauksia sekä käytännön esimerkkejä.

Julkaisu auttaa yhteismetsien taloushallinnosta vastaavia laatimaan veroilmoitukset oikein, tekemään verosuunnittelua ja hyödyntämään verovähennysoikeudet. Oppaan avulla voi ennalta ehkäistä epävarmuudesta ja tiedon puutteesta johtuvia turhia kustannuksia.

Kirja on suunnattu yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, yhteismetsän perustamista suunnitteleville sekä metsäalan, verotuksen ja taloushallinnon ammattilaisille. Se lisää metsäalan ammattilaisten ja metsänomistajien vero-osaamista ja soveltuu myös oppikirjaksi korkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tekijöillä on vankka kokemus metsätaloudesta, verotuksesta ja kirjanpidosta. Kirja on tehty tiiviissä yhteistyössä yhteismetsien ja Verohallinnon kanssa.

Kirja on tilattavissa metsäkustannuksen sivuilta.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pirjo Havia, MetsäPremium Oy, pirjo.havia(at)metsapremium.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.