Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

100 ideaa metsästä

keskiviikkona, 01.03.2023

100 ideaa metsästä -hanke lähti liikkeelle halusta ymmärtää eri tahojen tapaa arvottaa metsää. Hypoteesimme oli, että metsä on paljon arvokkaampi, ja sen arvo huomattavasti moniulotteisempi kuin usein käsitetään. Hankkeen tavoitteena on löytää ja kuvata eksponentiaalista arvoa tuottavia ideoita ja tuoda näille kansainvälistä huomiota. Uskomme, että moniulotteisempi ja kirkkaampi näkemys metsästä helpottaa dialogia ja lisää ymmärrystä eri toimijoiden välillä. Haluamme osoittaa, että liiketoiminta ja luonnon monimuotoisuus voivat kohdata yhdistelemällä näitä ideoita ja näkökulmia. Hyvä esimerkki tästä on meidän ensimmäinen idea: sienet osana ilmastonmuutoksen torjumista. Ymmärtämällä ja vahvistamalla sienirihmastoja voimme tukea sekä luonnon monimuotoisuutta, että vahvistaa metsien kykyä sitoa hiiltä.

100 ideaa metsästä on monivuotinen hanke. Ensimmäisen vuoden aikana keskiöön nousi ideoiden löytäminen ja jalostaminen, verkostojen rakentaminen, sekä laajempaan metsäkeskusteluun osallistuminen. Yhteistyö Apulanta Oy:n Minusta kasvaa puu - kampanjan kanssa on tästä oiva esimerkki. Kampanjan suunnittelu auttoi meitä jäsentämään metsänkasvatusta ja eri puulajien roolia siinä uudella tavalla. Talkoovoimin toteutettu 30,000 kirjekuoren täyttäminen siemenillä oli puolestaan mainio tapa keskustella talkoolaisten kanssa metsän syvimmästä olemuksesta sekä kunkin suhteesta siihen. Itse tempaus –Apulannan stadion keikalla jaetut koivunsiemenkirjekuoret auttoivat puolestaan tavoitteessa avata metsäkeskustelu mahdollisimman laajalle yleisölle.

Hankkeen tueksi perustettu Metsä ry on riippumaton ja monialaiseen keskusteluun keskittyvä toimija joka pyrkii edistämään arvonluontia, sen laajimmassa tarkoituksessa, metsän tiimoilta. Yhdistyksen perustajat eivät ole metsäalan ammattilaisia, mutta uskovat, että heidän kotimaisia ja kansainvälisiä verkostoja, sekä kokemuksiaan Ideanin, Slushin ja Artekin liiketoimintojen ja brändien rakentamisesta voidaan ammentaa myös metsän kontekstissa. Perustajat yhdistää intohimo metsien tulevaisuuteen, sekä niiden mahdollisuuteen muodostua todelliseksi, kansainväliseksi menestystekijäksi uudesta, laajemmasta ja rohkeammasta perspektiivistä, joissa niin yritysten, yhteisöjen kuin yksityishenkilöiden intressit voivat kohdata. Mielestämme Suomen metsät ovat arvokkainta maailmassa, mutta missä arvo piilee. Boston Consultingin mukaan suomen metsien arvo on yhteensä 500 miljardia. Se on paljon se, mutta samaan aikaan Applen markkina-arvo on yli 2 biljoonaa.Mielestämme Suomen metsät ovat arvokkaampia kuin Apple.

Vuonna 2023 katse kääntyy kansainvälisille areenoille. Miten voimme viedä suomalaista metsäosaamista monipuolisemmin maailmalle? Pyrimme yhä voimakkaammin suuntaamaan metsäkeskustelua kansainväliselle yleisöille. Suomelta odotetaan johtavaa asemaa keskustelun avaajana: kansainvälistä mediaa sekä vaikuttajia kiinnostavat uudet metsäsuhteet, edistyksellinen metsäkeskustelu ja ennen kaikkea metsään liittyvät innovaatiot. Tavoitteena on saavuttaa kansainvälisiä sijoittajia, kehittäjiä ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita suomalaiselle metsäinnovaatioiden ekosysteemille.

Metsämiesten säätiö rahoitti hanketta vuonna 2022 ja rahoituksen turvin pystyimme laajentamaan verkostoja ja saamaan monialaista metsäkeskustelua laajemman yleisön tietoisuuteen.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Mikko-Pekka Hanski, Metsä ry, mikkopekka.hanski(a)gmail.com, puh. +358415353281

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.