Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Evon metsäopetuksen 160-vuotisjuhlaseminaari kokosi yhteen kokemuksia ja tutkimustietoa alueen opetusmetsistä saaduista metsäpalotuloksista

tiistaina, 14.03.2023

Seminaari ja maastoretkeily järjestettiin Evolla 29.9.2022 osana Evon metsäopetuksen 160-juhlavuoden tapahtumia. Evon alueen vuosia jatkuneen metsäpalotutkimuksen lisäksi alueella on lähes katkeamaton
metsäpalojatkumo, joka on ainutlaatuisesti dokumentoitu jo vuodesta 1948 alkaen. Alueen metsäpalohistoriaa on määritetty palokoroista 1450-luvulle asti ja siitepölyistä vieläkin pidemmälle.
Juhlavuoden suunnittelutyöryhmä ei Evolla kesäkuun maastoretkeilyllä aavistanut, kuinka ajankohtaiseksi teemaksi seminaari nousee. Kesäkuun lopulla EU antoi kommenteille myös ennallistamisasetuksen, jonka yhtenä tavoitteena on metsien luonnontilaisuuden kasvattaminen. Tulta on käytetty metsätalouden tukena monella eri tavalla 160 vuoden aikana. Tulella on merkitystä kestävässä metsätaloudessa, niin luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä kuin metsän uudistamisessakin. Nykyilmastossa osaamisen merkitys maastopaloihin varautumiseksi kasvaa.

Metsän kehitys vie aikaa ja siksi Evon tulokset auttavat ymmärtämään tulen merkitystä metsässä. Ensimmäinen Evon koepoltto toteutettiin Nimettömässä 40-vuotta sitten. Kokeessa tutkittiin metsänhoidollisen kulotuksen ekologisia vaikutuksia. Edelleen 30-vuotta sitten Tuohimetsässä toteutettiin Suomen toiseksi vanhin ennallistamispoltto, jossa poltettiin säästöpuuryhmiä. Ja 20-vuotta sitten oli ns. Evon suuri polttokesä, jolloin poltettiin suojuspuuhakkuin käsiteltyjä kuusikoita, joihin oli muodostettu eri määriä maapuuta osana ennallistamiskoejärjestelyjä. Lisäksi samaan aikaan tutkittiin metsäpaloherkkyyttä ja metsäpalojen käyttäytymistä. Edelleen viime vuosina Evolla on toteutettu luonnonhoidollisia PaahdeLIFE-polttoja ja metsänhoidollisia kulotuksia. Metsäopetuksen ohella Evon alue tunnetaan siis monipuolisesta metsä- ja ympäristöntutkimuksestaan.

Seminaari ja retkeily toivat yhteen tutkimuksen ja käytännön. Evon palojatkumon merkittävyyttä ja tutkimuspohjaa ei ole aikaisemmin viestitty julkisuuteen. Koko metsäopetuksen ajan kulottaminen sekä sen kehittäminen on ollut kiinteästi sidoksissa opetus- ja koulutustoimintaan. Kulotus kuuluu edelleen olennaisena osana metsätalousinsinöörien opetusohjelmaan ja Evolla on järjestetty lukuisia erilaisia kulottamiseen keskittyneitä jatko- ja täydennyskoulutustapahtumia. Viime aikoina kulottamisen tarpeellisuus yhtenä keskeisenä kestävän metsätalouden keinona on korostunut sen luonnonhoidollisten hyötyjen myötä. Tämän vuoksi määrällisiä kulotustavoitteita on sisällytetty molempien Suomessa käytössä olevien metsäsertifiointijärjestelmien ekologisiin vaatimuksiin kuuluviin kriteereihin. Kulotus on niin ikään erikseen mainittu nykyisessä hallitusohjelmassa talousmetsien luonnonhoidon keinona.

Seminaari- ja maastopäivä havainnollisti hyvin metsäpalojen ja kulotusten merkitystä suomalaisessa metsän- ja luonnonhoidossa, kokosi yhteen alan tutkijoita ja sekä esitteli monipuolisesti siitä tehtyä tutkimusta.

Metsämiesten säätiön myöntämän rahoituksen turvin voitiin suunnitella ja toteuttaa juhlaseminaari sekä maastoretkeily. Seminaari toteutettiin hybridinä ja yhteensä tilaisuuteen osallistui kaikkiaan noin 100 henkilöä, maastokohteilla vieraili reilut kolmekymmentä henkilöä.

Lisätietoja:
koulutuspäällikkö Antti Sipilä, HAMK, antti.sipila(a)hamk.fi, puh. 050 592 7051
toimitusjohtaja Saara Lilja, Emergenssi Oy, saara.lilja(a)emergenssi.fi, puh. 040 172 5366

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.