Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

FutureForest2040-tutkimushankkeen webinaari: Kiertotalouden tukemisessa metsäalalla mahdollisuuksia mutta myös riskejä

tiistaina, 18.01.2022

FutureForest2040-tutkimushankkeen ”Miten käy metsäkansan?” -webinaarissa moni katsoi, että puu on tulevaisuudessa jo liian arvokas raaka-aine energiakäyttöön.

Hankkeen skenaarioissa oletettiin puuenergian osuuden vähenevän jopa 75-90 prosenttia. Puuenergian tuotanto nojaa Suomessa pitkälti teollisuuden sivuvirtoihin. Vuoden 2040 skenaarioissa uudet korkean lisäarvon tuotteet, kuten sekoitekomposiitit, nestemäiset biopolttoaineet sekä biokemikaalit perustuivat myös sivuvirtoihin.

Sivuvirrat eivät kuitenkaan vapaudu uusiin tuotteisiin, ellei toiminta ole energiakäyttöä kannattavampaa. Lisäksi sivuvirroista aiemmin tuotettu energia on pystyttävä korvaamaan joko muulla puuenergialla tai muilla puhtailla energiaratkaisuilla. Osassa skenaarioita oletettiinkin, että sivuvirtojen materiaalikäyttö olisi tuettua liiketoimintaa, kun taas polttoa, neitseellistä puuta käyttäviä tuotantomuotoja ja hakkuita saatettaisiin pyrkiä rajoittamaan EU:ssa. Tästä voisi seurata markkinariski, sillä sivuvirtoja hyödyntävät uudet liiketoimintamallit olisivat kuitenkin riippuvaisia neitseellistä puuta käyttävien teollisuusalojen sivutuotteista. Skenaarioissa tukki- ja kuitupuu päätyisi edelleen selluntuotantoon ja sahoille, mutta kuiduttavan tuotannon osuus kasvaisi. Tämä saattaisi pienentää kokonaiskantohintoja, mutta metsänomistajille olisi samalla tarjolla uusia tukimuotoja metsien monikäytön lisäämiseksi.

Skenaariotyössä sidosryhmäläiset olettivat hakkuumäärien kasvavan mahdollisista rajoituksista huolimatta. Tulisi kuitenkin varautua myös vaihtoehtoon, jossa hakkuumäärät ovat jatkossa nykyistä pienempiä. Vähentyneet hakkuut voisi olla seurausta myös esimerkiksi politiikasta, jolla rajoitetaan metsänhoidollisia toimenpiteitä. Myös energiapuun menekin pieneneminen voisi vaikuttaa Suomessa nuorten metsien hoitoon. Kaikissa skenaarioissa ei kuitenkaan ollut oletuksena, että puun energiakäyttö olisi automaattisesti materiaalikäyttöä huonompi vaihtoehto, vaan se arvioitaisiin kokonaisresurssitehokkuuden perusteella. Koska joissain aiemmissa tulevaisuuskatsauksissa on arvioitu puuenergian käytön kasvavan, mallinsimme vaihtoehtoiset skenaariot, joissa puun energiakäytön osuudet asettuvat näitä arvioita vastaavalle tasolle. Tällöin puuenergian osuus olisi 34–58 prosenttia tuoteportfoliossa, joka vastaa nykypäivän kehitystä. Tämä näkyisi arvonlisässä, sillä uutta liiketoimintaa materiaalikäytön ympärille syntyisi hieman vähemmän. Webinaarissa tosin pohdittiin, että uudelle tuotannolle ei ole valmista koulutuspohjaa ja arveltiin, että koulutusvastuu siirtyy yhä enemmän yrityksille. Yritysten koululaitosyhteistyö voi kuitenkin parantaa koulutuksen kustannustehokkuutta.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Euroopan metsäinstituutin ja Elinkeinoelämän  tutkimuslaitoksen yhteinen FutureForest2040-hanke mallintaa metsäalan tulevaisuusnäkymiä vuoteen 2025 ja 2040. Hankkeen tavoitteena on arvioida tulevaisuuden skenaarioiden vaikutuksia Suomen metsäsektoriin ja koko kansantalouteen sekä toimialoihin, keskittyen erityisesti myös tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Tutkijoiden mietteitä kuulet myös ”PUUPODI – Mitä metsästä tulee?” podcastissa!https://anchor.fm/futureforest2040

https://www.etla.fi/tutkimukset/futureforest2040-suomen-metsaalan-rakenteelliset-muutokset-seka-markkina-ja-tyollisyysnakymat-vuoteen-2040-etlatieto-oy/

Lisätietoja: 
Postdoc-tutkija Janni Kunttu, Euroopan Metsäinstituutti, janni.kunttu(a)efi.int, puh. 0503097935
Tutkimuspäällikkö Martti Kulvik, Etla, martti.kulvik(a)etla.fi, puh. 0415433342

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.