Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Ihmisen ääni -podcastissa kuullaan metsänomistajia ja metsätoimijoita

tiistaina, 31.01.2023

Uudessa metsäpodcastissa kuullaan Ihmisen ääni. Podcastissa tuodaan esille metsänomistajien ja metsätoimijoiden ajatuksia metsistä, metsän omistamisesta, metsässä toimimisesta, monimuotoisuudesta ja luonnosta. Metsän äänet eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Niin monta ääntä on kuin on omistajiakin, joten jo se taannee sen, ettei metsiä hoideta täysin samalla tavalla. Useat metsänomistajat ajattelevat metsistään sekä taloudellista puolta että luonnon puolta. Nämä eivät sulje toisiaan pois. Suomessa on lähes 600 000 yksityistä metsänomistajaa. Metsänomistajaksi voi tulla yllättäen perinnön tai yllättävän ja äkillisen tapahtuman vuoksi tai oman harkinnan kautta. Lähtökohdat metsänomistamiseen voivat olla monenlaisia. Jokaisen metsänomistajan tulee ottaa selvää omista metsistään vähintään sen verran, että tietää, mitä niille pitäisi tehdä ja kenen kanssa.

Kaikki metsä ei sovellu suojeluun, vaikka metsänomistaja niin haluaisi. Metsien suojelua harkitsevan ei pitäisi joutua miettimään sitä, että joutuuko suurennuslasin alle, jos kyselee omien metsien suojelusta. Metsänomistajat Mirva, Emma, Helena ja Ville ovat kaikki tulleet metsänomistajiksi eri teitä. Jokaisella lähtökohta on kuitenkin taloudellinen, mutta myös luontoa mietitään metsissä. Metsänomistajien omia mietteitä voit kuunnella Ihmisen ääni -podcastista. Metsänomistajat tuovat esille puun uudenlaista käyttöä sekä monimuotoista metsänkäyttöä. Myös metsien suojelu on osa heidän puhettaan. Metsää ei kuitenkaan saa viralliseen suojeluun ihan minkälaisesta metsästä tahansa, vaikka metsänomistaja olisi metsiään valmis suojelemaan.

Metsätoimijoissa Timo, Petri ja Aino-Maija tekevät erilaisia metsään liittyviä töitään erilaisista lähtökohdista. Kaksi heistä toimii yrittäjänä ja yksi metsänhoitoyhdistyksen johtajana. Jokaisella on erilainen suhde metsään - mutta kaikilla se on tullut osaksi elämää jo lapsuudessa. Metsätoimijat näkevät, että metsillä on monenlaista käyttöä tulevaisuudessa ja koko ajan keksitään uusia innovaatioita. Ihmisen ääni -podcastin on tehnyt yrittäjä, sosiaalisen median sisällöntuottaja ja digitaalinen assistentti Virva
Lehto. Podcastin lähtökohtana oli tuoda moninaisempaa, laajempaa ja myös hiljaisemman ihmisen ääntä esille. Lisäksi ajatuksena oli tuoda inhimillisempää näkökulmaa tavallisen metsänomistajan ja metsätoimijan arjesta metsien omistajina, metsänhoidon päättävinä henkilöinä sekä metsien monimuotoisuuden ja luonnonhoidon mahdollistajina sekä sitä, miten metsiä voidaan käyttää eri näkökulmista.

Ihmisen ääni -podcast on kuunneltavissa Spotifyssa ja Apple Podcasteissa sekä virva.net-sivustolla. Sosiaalisen median julkaisuja löytyy Facebookista ja Instagramista.
Apple Podcast https://podcasts.apple.com/us/podcast/ihmisen-ääni/id1641762377
Instagram https://www.instagram.com/ihmisenaanipodcast/
Facebook https://www.facebook.com/ihmisenaanipodcast
https://virva.net/category/ihmisen-aani-podcast/

Ihmisen ääni -podcastin on toimittanut ja tuottanut Virva Lehto.
Lisätietoja:
arkipäivisin klo 10-12 Virva Lehto, p. 0445599887 tai virva.lehto(a) tikle.fi
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.