Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Lapin Metsämuseon vuosi 2020

maanantaina, 30.08.2021

Koronavuonna kehitettiin taustatoimintoja Lapin Metsämuseon aktiivisemman toiminnan edistämiseksi.

Koronavuonna 2020 museolla kävi vain murto-osa kävijöitä siihen nähden, mitä edellisinä vuosina museolla oli nähty.

Koululais- ja päiväkotiryhmät puuttuivat kokonaan, koska koronan vuoksi heitä ei voitu kutsua ja ryhmät eivät voineet vierailla museolla.

Museolla kävi kuitenkin sellaisia kotimaanmatkailijoita, jotka kertoivat, etteivät olisi välttämättä tulleet, jos korona ei olisi pakottanut heitä matkailemaan Suomessa.

Koronasta johtuen tai sen ansiosta Museo otti ensiaskeleet Online-tapahtumien järjestämisessä, kun neuleryhmä päätti, ettei korona voi heidän ryhmän iloa ja yhdessä tekemisen riemua katkaista.

Metsämiesten Säätiön avustuksella oli merkittävä vaikutus, että toimintaa voitiin koronasta huolimatta pitää yllä ja auki ja samalla toimintaa kehittää.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Riina Pukema, Lapin Metsämuseoyhdistys ry, lapinmetsamuseo.pj(a)gmail.com, puh.
0407392795

sihteeri ja rahastonhoitaja, hallituksen jäsen Jari Laakso, Lapin Metsämuseoyhdistys ry,
info(a)lapinmetsamuseo.fi, puh. 0400587253

www.lapinmetsamuseo.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.