Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Lusto tuo metsähistoriallisia henkilö- ja yhteisöarkistoja saataville

tiistaina, 23.01.2018

Suomen Metsämuseo Luston kokoelmista, joita ovat esine-, valokuva-, kirjasto- ja asiakirjakokoelma, myös asiakirjat ovat tulossa vähitellen yleisön ulottuville. Lustoon reilun 25 vuoden aikana karttuneet eri tahojen arkistolahjoitukset ovat olleet ainoa käytännössä kokonaan luetteloimaton kokonaisuus. Metsien käytön historiaan liittyvän asiakirjallisen kulttuuriperinnön hyödyntämismahdollisuudet sekä Luston omassa museotoiminnassa että laajemmin tietopalvelussa ja ulkopuolisessa tutkimuksessa ovat olleet olemattomat.

Vuonna 2017 Metsämiesten Säätiön tuella käynnistyneessä kolmivuotisessa Arkisto auki -hankkeessa museon asiakirjakokoelma inventoidaan, järjestetään ja luetteloidaan. Luettelointi, eli arkistonmuodostajien ja niiden asiakirja-aineiston kuvailu sekä arkistoluetteloiden laatiminen, mahdollistaa aineiston viitetietojen julkisen hakemisen. Tavoitteena on tehdä Luston noin 110 hyllymetrin laajuinen, metsähistoriallinen asiakirjakokoelma aiempaa saavutettavammaksi ja käytettävämmäksi.

Valtakunnallisena metsäkulttuurin erikoismuseona Lusto painottaa hankintapolitiikassaan mikrotason metsähistoriallista arkistoaineistoa pyrkien välttämään päällekkäistä tallennustyötä Kansallisarkiston ja yksityisten arkistojen kanssa. Luston asiakirjakokoelma rakentuu ensisijaisesti metsäkontekstiin kytkeytyvien yksityishenkilöiden ja yhteisöjen arkistojen varaan, joten esimerkiksi suurten metsäteollisuusyritysten, metsäalan valtakunnallisten viranomaisten tai edunvalvontajärjestöjen arkistot rajautuvat tallennusalueen ulkopuolelle. Asiakirjakokoelman teemat vaihtelevat laaja-alaisesti metsätaloudesta metsiensuojeluun. Arkisto sisältää myös runsaasti Luston omien muistitiedon ja metsäkulttuurin tallennushankkeiden aineistoja.

Yksityishenkilöiden Lustoon lahjoittamien asiakirjakokonaisuuksien joukossa mielenkiintoisen oman ryhmänsä muodostavat esimerkiksi metsänhoitajien ja -tutkijoiden arkistot. Näistä voidaan mainita mm. Metsälehden takavuosien sarjakuvapiirtäjä, ylimetsänhoitaja Aarno Liuksialan, talvisodan ilmapommituksissa Mikkelissä menehtyneen Helsingin yliopiston metsänhoitajan, MMT Martti Tertin ja Suomen Metsäyhdistyksessä aikoinaan toimineen Metsätaloudellisen Valistustoimiston pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Emil Vesterisen henkilöarkistot. Yksityismetsätaloutta edistäneen Keskusmetsäseura Tapion johtajina 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun toimineiden N. A. Osaran ja Erkki K. Kalelan kirjeenvaihtoa, puheita ym. aineistoa sisältäviä arkistoja säilytetään niin ikään Lustossa.

Lisätietoja:

Kokoelmapäällikkö, FT, dos. Leena Paaskoski, Lusto - Suomen Metsämuseo,
leena.paaskoski(at)lusto.fi, puh. 050 366 9552

Amanuenssi, arkisto ja kirjasto, Mti Marko Rikala, Lusto - Suomen Metsämuseo,
marko.rikala(at)lusto.fi, puh. 044 251 7440

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.