Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Maanmuokkauksen mikrobipölyiltä suojaan

perjantaina, 08.03.2019

Metsän maanmuokkaajien sairastelun on havaittu lisääntyvän keväisin, kun syksyn ja talven hakkuista maahan jätetyt hakkuutähteet pölisevät kovasti niitä siirreltäessä maanmuokkauksen ja puuntaimien istutuksen tieltä. Tutkimuksessa todettiinkin tällaisten hakkuutähteiden sisältävän runsaasti bakteereita ja homeita, joista aiheutui suuret epäpuhtauspitoisuudet ilmaan maanmuokkauksen aikana. Etenkin gram-negatiivisten bakteerien sisältämien endotoksiinien, homesienten ja puupölyn ilmapitoisuudet ylittivät terveydelle haitalliseksi tunnetut viitearvot hakkuuaukeiden maanmuokkauksessa keväällä.

On täysin mahdollista, että ilman epäpuhtauksia hengitettäessä niistä aiheutuu maanmuokkaajille ja istuttajille terveyshaittaa, kuten kuumeilua ja hengityselinoireita. Kesän edetessä ja hakkuutähteiden kuivuessa varsinkin endotoksiinien määrät pienenivät. Joka tapauksessa homeita ja muita bakteereita esiintyi hakkuutähteissä muunakin aikana, joten hakkuutähteiden sisältämän pölyn kulkeutumista työkoneen ohjaamoon ja hengittämistä tulee välttää kaikin mahdollisin keinoin.

Mikrobipölyiltä suojautumiseen löytyy toteutettavissa olevia keinoja:

• Tuoreet hakkuutähteet pölisevät mikrobeita ja muuta pölyä selvästi vähemmän kuin maahan kuukausiksi jätetyt hakkuutähteet, joten niiden siirtäminen tuoreeltaan hakkuun jälkeen kasoihin kuivumaan vähentää niiden pölyämistä sekä helpottaa maanmuokkaus- ja istutustöitä.

• Maanmuokkauksen suunnittelu etukäteen siten, että työskentelee pääasiassa tuulen yläpuolella, vähentää mikrobien ja pölyjen kulkeutumista työkoneen ohjaamoon.

• Työkoneen ohjaamon ilmastointi jäähdytysjärjestelmineen tulee pitää kunnossa, jottei tarvitse työskennellä ikkuna tai ovi auki kuumilla hakkuuaukeilla.

• Ohjaamon ikkunoiden ja oven pitämistä auki lisäävät pölystä tukkeutuvat ilmansuodattimet. Ilmansuodattimien sijoitus työkoneessa tulisi olla sellainen, että niiden puhdistuksen pystyisi tekemään helposti päivittäin.

• Pikapuhdistus ravistelemalla ilmansuodatinta myötätuuleen tulisi ottaa rutiiniksi aina työvuoron jälkeen, jotta suodattimet pysyisivät mahdollisimman pitkään toimintakuntoisina.

• Paineilmapuhdistus ei ole suositeltavaa, koska siinä saattaa rei’ittää huomaamatta ilmansuodattimen pinnan rikki ja toisaalta siinä herkästi pöläyttää samalla epäpuhtaudet silmilleen ja hengityselimiin.

Maanmuokkaajien ja istuttajien mikrobialtistus työssään -hankkeessa arvioitiin hakkuutähteissä esiintyvien biologisten haitta- ja vaaratekijöiden merkitystä metsän uudistusalan maanmuokkaajien ja istuttajien terveydelle. Mahdollisia riskitekijöitä eli ilman epäpuhtauksia mitattiin työntekijöiden hengitysvyöhykkeeltä työkoneen ohjaamosta sekä ulkoilmasta hakkuuaukeilla maanmuokkauksen ja puuntaimien koneistutuksen aikana.

Hankkeen tuloksia voivat hyödyntää mm. metsäalan työnantajat ja työntekijät, koneyrittäjät, työterveyshuollot sekä metsäalan oppilaitokset.

Hanketta rahoittivat ja tukivat Metsämiesten Säätiö, Koneyrittäjien liitto ry, Metsäteho Oy, Yksityismetsätalouden työnantajat ry ja Työterveyslaitos. Hankkeessa oli mukana koneyrittäjiä työntekijöineen Pohjois-Savosta ja Etelä-Karjalasta. Tietoa hankkeesta löytyy Metsämiesten Säätiön ja Työterveyslaitoksen verkkosivuilta.

Lisätietoja:

vanhempi tutkija Sirpa Laitinen, Työterveyslaitos, sirpa.laitinen@ttl.fi, puh. 0468511911

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.