Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsä elää meissä - suomalainen metsäsuhde maailmalle

keskiviikkona, 02.02.2022

Suomalainen metsäsuhde tarkoittaa ihmisen muuttuvaa ja yksilöllistä suhdetta metsään. Metsäsuhde on osa identiteettiä, joka kehittyy elämän varrella ja on elävä ja muuttuva. Suomen Metsämuseo Lusto on kehittänyt metsäsuhdeajattelua pitkäjänteisesti. Vuonna 2020 alkaneessa  Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hankkeessa Lusto laajensi tätä työtä tavoitteenaan se, että suomalaisessa yhteiskunnassa ja erityisesti kansalaisten ja kolmannen sektorin toiminnassa on tunnistettu metsien keskeinen arvo ja merkitys nyt ja tulevaisuudessa.

Käytännössä tavoitteena oli tehdä näkyväksi suomalaisen metsäsuhteen piirteet ja kerätä todisteet siitä, miten kattavasti metsä elämässämme näkyy. Toiminta konkretisoituu siten, että Luston johdolla suomalaisia metsäsuhteita tavoiteltiin Unescon elävän perinnön listalle. Lisäksi metsäsuhteet tulevat kulkemaan punaisena lankana läpi Luston uudistuvan kotimaisille ja kansainvälisille vierailijoille tarkoitetun ydinnäyttelyn, joka valmistuu keväällä 2024.

Elävän perinnön metsäsuhde

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten ja yhteisöjen elämässä, arjessa ja juhlassa; se on jotakin merkityksellistä, jota ihmiset ja yhteisöt haluavat vaalia elämässään ja siirtää eteenpäin. Kartoittaessaan metsäsuhteiden elävää perintöä Lusto on käyttänyt työkalunaan yhteisöjen, sidosryhmien ja kansalaisten parissa osallistavaa menetelmää - roikkatoimintaa - jonka järjestämisestä museolla on vankka kokemus. Roikissa yhdistyivät metsäsuhdeajattelun, Unesco-haun ja Luston tulevan näyttelyuudistuksen tavoitteet. Kaikki roikista ja tapahtumista kerätty aineisto on dokumentoitu ja sitä hyödynnetään Unesco-haun lisäksi Luston metsäsuhdetyössä ja uudessa ydinnäyttelyssä.

Voimaa verkostosta

Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hankkeen tavoitteena oli laajentaa yhteisöjen ja toimijoiden piiriä. Metsä-minä-viestintäkampanja integroitui tiiviisti Luston verkkosivujen alla olevaan Metsäsuhteita-sivustoon ja metsäsuhdetutkijaverkoston toimintaan. Luston viestintäkampanjan ja erilaisten tapahtumien seurauksena metsäsuhdeverkosto onkin laajentunut entisestään. Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hanke päättyy maaliskuussa 2022. Hankkeen metsäsuhdetyö on ollut vahvaa, mutta tavoite päästä Unescon elävän perinnön listalle siirtyi tulevaisuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt siirtää seuraavaa kansallista Unescon aiehakua, eikä seuraavan hakukierroksen ajankohdasta ole tällä hetkellä vielä tietoa. Hankkeen aikana tehty työ Unesco-hakua varten ei vanhene, vaan luo vahvan pohjan tulevaisuuden työlle, kun aiehaku jälleen avataan. Metsäsuhdetyö Lustossa jatkuu vahvana; haemme metsäsuhteita Unescon luetteloon seuraavassa kansallisessa haussa.

Lisätietoja:
Museopedagogi Asta Vaittinen, Suomen Metsämuseo Lusto, asta.vaittinen(a)lusto.fi, puh. 044 491 0610
www.lusto.fi/metsäminä
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.