Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalalla johtamisen kehittämiseen on panostettu jo pitkään – yli 400 Johtamisakatemian kurssin suorittanutta

perjantaina, 02.12.2022

Metsäalan Johtamisakatemian kursseja on järjestetty jo seitsemän vuoden ajan. Näiden vuosien aikana kurssille on osallistunut jo yli 400 metsäalalla esihenkilö- tai johtamistehtävissä työskentelevää osaajaa. Metsäalan Johtamisakatemia on Metsämiesten Säätiön rahoituksella toimiva hanke, joka koostuu kolmesta erilaisesta koulutuksesta ja muutaman kerran vuodessa järjestetyistä brunssitilaisuuksista, jotka kokoavat yhteen akatemian kursseille osallistuneet.

Kullakin akatemiaan kuuluvalla kurssilla perehdytään johtamiseen erilaisista näkökulmista. I-kurssilla käydään läpi ihmisten johtamisen teemoja, kuten vuorovaikutustaitoja, työn merkityksellisyyttä ja psykologisen pääoman vaikutusta työelämässä. Akatemian II-kurssilla opitaan, kuinka ihmisten erilaisuutta hyödynnetään työyhteisössä parhaalla mahdollisella tavalla. Kolmas akatemiaan kuuluva kurssi on nimeltään Johtaminen painetilanteissa. Nimensä mukaisesti kurssilla keskitytään hankalien tilanteiden hallitsemiseen. Kaikilla akatemian kursseilla koulutuksesta vastaavat kunkin aihealueen ammattilaiset.

Useampipäiväisten koulutustilaisuuksien lisäksi akatemiaan kuuluu kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Vaikuttajabrunssi, jonne kutsutaan kaikki akatemian I-kurssin käyneet henkilöt. Vaikuttajabrunsseilla käsitellään ajankohtaisia johtamistyöhön liittyviä aiheita aiheen asiantuntijoiden johdolla. Keväällä 2022 Vaikuttajabrunssilla kuultiin Dan Sobackin puheenvuoro valmentavasta johtamisesta. Syksyn Vaikuttajabrunssi järjestettiin Metsäpäivien yhteydessä ja puhumassa oli kirjailija Paula Kilpinen aiheenaan inhimillinen strategia.

Idea akatemiasta on lähtöisin Metsämiesten Säätiön rahoittamasta Metsähyvinvointi-ohjelmasta. Myös Metsäalan Johtamisakatemia toteutetaan kokonaisuudessaan Metsämiesten Säätiön apurahalla.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy, heikki.pajuoja(a)metsateho.fi, puh. 040 528 4359
https://metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.