Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalan korkeakoulujen johtamiskoulutuksen tehostamista selvitetään Metsämiesten Säätiön tuella

tiistaina, 11.10.2022

Itä-Suomen yliopistossa käynnistyneessä MMM Heikki Mannisen väitöskirjatyössä pureudutaan metsäalan korkeakouluissa annetun johtamiskoulutuksen kehittämistarpeisiin ja -mahdollisuuksiin.

Metsäalan koulutuksen oppimistuloksia ja työelämävastaavuutta on tutkittu säännöllisesti Työtehoseuran toimesta eri koulutusasteilla yli kymmenen vuoden ajan. Tulosten mukaan yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneilla kaikkein heikoimmin kehittyneitä taitoja ovat olleet johtamis- ja esimiestyöhön liittyvä osaaminen. Mannisen väitöskirjan keskeisenä tavoitteena onkin selvittää, millaista johtamisen ja esimiestyön opetusta metsäalan korkeakoulutuksen tulisi sisältää, jotta se palvelisi paremmin työelämän nykyisiä ja tulevia osaamistarpeita.

Väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joista ensimmäisessä selvitetään vastavalmistuneiden metsätalousinsinöörien sekä metsänhoitajien kokemia valmiuksia johtamis- ja esimiestyölleen. Toisessa tutkimuksessa kartoitetaan jo pidempään työelämässä toimineiden korkeakouluista valmistuneiden näkemyksiä koulutuksen kehittämistarpeista suhteessa heidän työhönsä. Väitöskirjan kolmannessa osassa ennakoidaan johtamis- ja esimiestyötä koskevia tulevaisuuden osaamistarpeita ja haasteita asiantuntijahaastatteluin.

Väitöstutkimuksen tavoitteena on tuottaa konkreettisia kehittämisehdotuksia metsäalan korkeakoulutukselle, liittyen johtamis- ja esimiestaitojen kehittämiseen esimerkiksi opetusmenetelmien osalta.

Väitöksen ohjaajina toimivat professorit Kalle Kärhä ja Hanna Lehtimäki Itä-Suomen yliopistosta.

Lisätietoja:
Lehtori, MMM Heikki Manninen, Heikki.Manninen@xamk.fi
Professori Kalle Kärhä, p. 050 475 4772, kalle.karha@uef.fi
Toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, puh. 050 598 9920, ilari.pirttila@mmsaatio.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.