Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalan koulutuksessa käynnistyi uusi aikakausi ja yhteistoiminnan askel: Metsäkoulutus ry.

perjantaina, 20.05.2016

Metsäalan koulutuksen kehittämiseksi koulutuksen järjestäjät, metsäalan organisaatiot sekä opiskelijajärjestöt ottivat uuden yhteistoiminnan askeleen. Helsingissä perustettiin 18.5.2016 uusi yhdistys, Metsäkoulutus ry. 

Yhdistyksen kautta haetaan uutta voimaa positiivisen haasteen edessä. Metsä- ja biotalousalan tulevaisuus näyttää valoisalta, alalla halutaan panostaa osaamiseen ja ala tarvitsee merkittävästi uusia osaajia tulevaisuudessa. Vastaava koulutustasojen yli ulottuva yhteistoimintamalli on ainutlaatuinen koko koulutuskentässä. Valtiontalouden säästöpaineissa halutaan varmistaa se, että vähemmällä saadaan aikaan enemmän.

Yhdistys kokoaa kaikki koulutusasteet - yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammatillisen koulutuksen - sekä metsäalan keskeiset organisaatiot aikaisempaa laajempaan ja organisoidumpaan yhteistyöhön alan koulutuksen ja osaamisen kehittämiseksi. Tällä tiiviimmällä yhteistyöllä vastataan yhteiskunnallisesti tärkeän metsäsektorin muutokseen, yrittäjyyteen sekä koko ajan voimakkaasti kasvaviin mahdollisuuksiin kotimaassa ja kansainvälisesti. Metsäteollisuus on Suomen suurin vientiala ja sen tuotannontekijöistä valtaosa on kotimaisia.

Metsäkoulutus ry toimii tiiviissä yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Opetushallituksen (OPH) kanssa. Perustettua yhdistystä on valmisteltu Metsämiesten Säätiön rahoituksella noin vuoden ajan.

Metsäkoulutus ry:ssä mukana:

  • Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä
  • Helsingin yliopisto
  • Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut
  • Itä-Suomen yliopisto UEF
  • Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
  • Keitele Group Oy
  • Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
  • Koneyrittäjien liitto
  • Lusto
  • METO Metsäalan Asiantuntijat ry
  • MEOL Metsäalan Opiskelijat ry
  • Metsäliitto Osuuskunta
  • Metsäalan kuljetusyrittäjät ry
  • Metsähallitus, Metsätalousosakeyhtiö
  • Metsäkeskus
  • Metsämiesten Säätiö
  • Metsäteho Oy
  • Metsäteollisuus ry
  • MTK
  • Peimarin koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto Livia
  • Puuliitto
  • Savon koulutuskuntayhtymä
  • Seinäjoen koulutuskuntayhtymä
  • Stora Enso Metsä
  • Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry
  • Tapio Oy
  • UPM-Kymmene Oyj
  • Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä
  • Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätietoja:

Karl-Erik Hasa, Hankkeen vastuullinen johtaja/Metsäopetus ry valmisteluryhmä, karl-erik.hasa(a)sakky.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.