Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalan vaihto-opiskelu avartaa ja luo kansainvälistä verkostoa

torstaina, 30.06.2022

Metsämiesten Säätiö tukee metsäalan opintoja, työharjoitteluja, yms. pidempikestoista ulkomailla oppimista. Opintoapuraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut, suorat opintokulut sekä asumiskulut. Rahoitus sidotaan ulkomailla oloaikaan ja matkakohteen etäisyyteen. ”Vaihto-opiskelu Tšekissä oli kevään lockdownista ja koronarajoituksista huolimatta kaiken kaikkiaan aivan loistava ja silmiä avaava kokemus. Kevään aikana pääsin kartuttamaan oman alani osaamista entisestään, verkostoitumaan kansainvälisesti yli mannerrajojen sekä tutustumaan (ja ihastumaan) minulle ennestään täysin uuteen maahan ja sen kulttuuriin. Voin suositella vaihtoon lähtöä lämpimästi kaikille sitä harkitseville!”, kertoo maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Hiljahenna Tomminen.
 
Korona-aika vaikutti opintoihin
Hiljahenna suoritti vaihto-opinnot kevään 2020 koronamyllerryksen keskellä Tšekin Brnossa. Vaihtokohde University of Mendel tarjosi hänelle erikoisesta maailmantilanteesta huolimatta hienon vaihtokokemuksen. Hiljahenna laajensi metsätieteiden osaamistaan muun muassa Tšekin luontoon ja sahateollisuuteen, sekä Keski-Euroopan metsätalouteen liittyvillä kursseilla. ”Ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta opinnot suoritettiin pääasiassa etänä, mutta onneksi pääsimme loppukeväästä tekemään myös muutaman ekskursion Brnon lähiseuduille. Opintojen lisäksi tutkimme lähialueita vaihtokavereideni kanssa retkeillen, ja usein päädyimme keskustelemaan esimerkiksi eri maiden ja kulttuurien eroavaisuuksista. Kokemukseni kasvattivat entisestään kiinnostustani kansainvälisessä ympäristössä työskentelyä kohtaan”, kuvaa Hiljahenna vaihto-opiskelunsa antia.

Italian vaihto tulossa syksyllä
Hiljahenna on lähdössä maisterivaiheen vaihto-opiskeluun Italiassa syksyllä 2022. ”Vaihto-opintojen tavoitteena on kasvattaa osaamistani metsäalalla entisestään, sekä laajentaa kansainvälistä verkostoani ja parantaa niin italian, kuin englannin kielitaitojani vastaamaan paremmin metsäalan vaatimuksiin. Opintojen tavoitteena on lisäksi tutustua syvemmin metsäalaan Suomen ulkopuolella, etenkin Italiassa ja muualla Etelä-Euroopassa”, kertoo Hiljahenna odotuksistaan.

Linkki juttuun word-tiedostona: Vaihto-opiskelu 
Kuva: Hiljahenna Tomminen
Linkit videoihin:  https://youtu.be/_afhnka_Zcw (pidempi versio), https://youtu.be/DGqoSmAlC9k (some-versio)
Linkki Metsämiesten Säätiön opiskelijoille myönnettävien apurahojen ohjeisiin: https://www.mmsaatio.fi/apurahat/apurahan-hakijalle/vinkit-metsaalaa-opiskeleville.html  

Lisätietoja:
Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Hiljahenna Tomminen, hiljahenna.tomminen@helsinki.fi , puh. 040 413 7699
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.