Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalan videotietoiskut

perjantaina, 29.10.2021

Hankkeen päämääränä on lisätä metsäammatteihin hakeutuvien nuorten tietämystä metsäammattien monipuolisista työtehtävistä sekä tulevaisuudesta. Metsätalouden maine on jonkin verran kyseenalainen johtuen negatiivisesta viestinnästä, jota esiintyy eri tiedotusvälineissä. Metsätalouden merkitys maamme taloudelle tuntuu jäävän painoarvoltaan miinuspuolelle verraten luontoarvoihin. Videoissa pyrin painottamaan tosiasiaa, että puuston lukumäärä kasvaa jatkuvasti huolimatta talouskäytöstä. Näin ollen metsien merkitys hiilinieluina kasvaa jatkuvasti. Videoiden sisältö koostuu suurelta osin asiantuntijoiden lausunnoista, mutta puhuvien päiden esiintymistä pyrin välttämään. Joten katsoja pääsee vaeltamaan metsissä ja näkemään miten metsätöitä tehdään.

Kuvaukset alkoivat vauhdilla kunnes aloin kysellä asiantuntijoita lausuntojen antamiseen. Pandemia aiheutti kieltäytymisiä toisensa jälkeen. Hienoja metsäkuvia kyllä syntyi. Tällä hetkellä olen kiihtyvällä vauhdilla saanut kuvattua painavia lausuntoja ja mielipiteitä merkittäviltä metsävaikuttajilta, työn tekijöiltä sekä yrittäjiltä. Yleensä kuvauspyyntöihin ollaan suhtauduttu erittäin myönteisesti, kun olen kertonut Metsämiesten Säätiön roolista rahoittajana.

Kustannuksia on syntynyt yllättävän paljon. Osaksi kaluston uusimisesta. Totesin heti ensimmäisellä metsäkeikalla, että kalustoni on aivan liian kömpelöä varsinkin hakkuualueilla käytettävissä. Kustannuksia en voi vielä raportoida, koska niitä on vielä tulossa. Metsämiesten säätiön apuraha on ollut merkittävä vaikuttaja, että projekti on saatu käyntiin. Olen ladannut muutaman videoruuduista poimitun kuvan joista hieman näkyy mihin ollaan menossa. Lähetin ne Instagramissa #mmsaatio tunnuksella

Lisätietoja:
Metsäalan ammattilainen Mika Lehtinen, MPL Forest OY, mika.p.lehtinen(a)gmail.com, puh. +358 408294418
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.