Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Naismetsänhoitajat ry:n 60-vuotisjuhlamatka Saarenmaalle

maanantaina, 16.11.2015

Naismetsänhoitajat ry juhlisti 60 vuotista taivaltaan syyskuisella viikonloppumatkalla Viroon. Matkan aikana tutustuimme Saarenmaan nähtävyyksiin ja kauniiseen luontoon sekä vierailimme Viron "metsähallituksen" RMK:n (Riigimetsa majandamise keskus) päärakennuksella, jossa kuulimme Viron metsänhoidosta ja metsäkulttuurista.

Matkalle osallistui 30 naismetsänhoitajaa. Osallistujien ikähaitari oli 42 vuotta, joten osallistujat saivat oivan tilaisuuden tutustua eri elämän- ja uravaiheessa oleviin kollegoihin. Metsänhoitaja -lehti julkaisee loppuvuoden numerossaan matkalle osallistuneen jäsenen, Aino Ässämäen, kirjoittaman matkakertomuksen. Juttu julkaistaan myös Naismetsänhoitajien omassa tiedotteessa loppuvuodesta.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Pia Thomssen, Naismetsänhoitajat ry, pia.thomssen(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.