Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.
perjantaina, 23.12.2016
Teimme Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta opintoretken Vienan Karjalan saloille kalevalaisen kulttuurin ja identiteetin juurille heinä-elokuun vaihteessa, 26.7.-2.8.2016. Matkalle osallistui metsä- ja ympäristöalojen opiskelijoita Helsingin, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Aalto-yliopistosta yhteensä 20. Lisäksi mukana oli muita ympäristöalojen asiantuntijoita. Matkalla oli mukana myös venäläisiä tutkijoita paikallisina oppaina sekä petroskoilainen taiteilija Vladimir Lukkonen, jonka grafiikkaa tullaan tulevassa matkakirjassa näkemään.
Matkalla tutustuttiin laaja-alaisesti Vienan Karjalaan, Solovetskin luostarisaariin sekä Itä-Karjalaan Petroskoin ympäristössä. Kohteet olivat niin metsätalouskäytössä olevia metsiä ja luonnontilaisia soita kuin vanhoja runokyliä ja kalliopiirrosalueitakin. Matka lisäsi huomattavasti osallistujien tietoutta Suomen lähialueiden nykytilasta ja menneisyydestä. Erityisesti monelle nuorelle osanottajalle tämä oli ensimmäinen matka Karjalaan ja ylipäätään Venäjälle. Monet kokeneemmistakaan Venäjän-matkaajista eivät olleet ennen käyneet Vienan syrjäisimmissä kylissä, joihin sähkö- ja matkapuhelinverkot eivät yllä.
Matkan kokemusten ja kirjallisuuden pohjalta on työn alla monipuolinen suomenkielinen kirja Vienan luonnosta ja kulttuurista. Matkalaiset kirjoittavat kirjaan yleistajuisia artikkeleita mm. alueen historiasta kivikaudelta lähtien, kylien elinkeinoista ennen ja nyt, Vienanmeren alueen keidassoista sekä metsäpaloista. Kirja tulee valmistumaan vuoden 2017 alkupuolella. Matkalle osallistumisesta ja kirjaan kirjoittamisesta opiskelijat saavat opintosuorituksen.
Kiitämme Metsämiesten Säätiötä tuesta, joka osaltaan mahdollisti tutustumisen Kalevalan syntyseutujen vivahteikkaaseen luontoon ja perinteikkääseen kulttuuriin.
Lisätietoja:
MMM Anni Vanhatalo, Helsingin yliopisto, metsätieteiden laitos, anni.vanhatalo(at)helsinki.fi