Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Opitaanko metsäesiopetuksessa viisautta?

keskiviikkona, 01.09.2021

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella on alkanut Metsämiesten säätiön rahoittama Viisauden kehittyminen ja metsäsuhteen rakentuminen metsäesiopetuksessa- tutkimushanke.  

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää voiko metsä olla esiopetuksen oppimisympäristönä paikka, jossa opitaan viisautta. 

Yleensä viisauden on ajateltu kehittyvän aikuisuudessa, joten lasten viisautta on tutkittu vain vähän. Muutamissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että jo alakouluikäiset kuvaavat viisauteen liittyvän kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja. Tässä tutkimuksessa keskitytään ilmiön tarkempaan selvittämiseen erityisesti oppimisen ja opettamisen näkökulmista. 

Samassa tutkimuksessa selvitetään myös esioppilaiden, esiopetuksen työntekijöiden ja lasten vanhempien metsäsuhteen syntymiseen liittyviä kysymyksiä. Aineistonkeruu käynnistyy syksyllä.  

Lisätietoja: 

Eeva K. Kallio, Viisaus ja oppiminen -tutkimustiimin johtaja 

Terhi Ek, Apurahatutkija 

Viisauden kehittyminen ja metsäsuhteen rakentuminen metsäesiopetuksessa- tutkimushanke 

https://ktl.jyu.fi/fi/tutkimus/viisaus-ja-oppiminen/viisaus-metsaesiopetuksessa

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.