Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Oregonissa löydetään yhteissuunnittelulla ratkaisuja metsien käytön ristiriitoihin

maanantaina, 02.09.2019

Oregon on edelläkävijä metsien käyttöä koskevan yhteistoiminnallisen suunnittelun kehittämisessä. Tarve erilaisia näkemyksiä yhteensovittavalle paikallisesti hyväksyttävälle toimintatavalle nousee metsien suojelun ja talouskäytön välisistä vuosikymmeniä jatkuneista jyrkistä ristiriidoista.

Oregonin, Washingtonin ja Pohjois-Kalifornian alueella siirrettiin vuonna 1994 3miljoonaa hehtaaria liittovaltion aiempia talousmetsiä metsätalouden ulkopuolelle ja 3 miljoonaa hehtaaria hyvin rajoitettuun käyttöön.

Metsätalouskäyttöön jäi 1,6, milj. ha liittovaltion metsistä. Taustalla oli uhanalaisen täpläpöllön suojelupäätös, jolla oli dramaattiset vaikutukset kylissä ja kaupungeissa, jotka olivat olleet riippuvaisia metsätaloudesta ja sahateollisuudesta.

Hoitamattomien metsien palokuorma on suuri niin rannikon kosteissa havusekametsissä, vuoristoalueiden douglaskuusimetsissä kuin kuivissa kontorta- ja ponderosamäntymetsissä. Metsäpalojen pinta-ala on ollut yksin Oregonissa 200 000 ha viime vuosina.

Ongelmien ratkaisemiseksi Oregoniin on syntynyt liittovaltion metsien alueella 25 yhteistyöryhmää ”forest collaboratives”. Nämä ovat luonnonvarojen yhteissuunnitteluun perustuvia yhteenliittymiä, jotka suunnittelevat yhdessä metsäalueiden tulevia toimenpiteitä huomioiden niin metsätalouden, paikallisyhteisöjen elinkeinot ja talouden kuin ympäristön suojelutarpeet.

Metsien kestävyyden, terveydentilan ja sopeutumiskyvyn parantamisen ohjelmat on laadittu näissä yhteistyöryhmissä, joten niillä on vahva paikallinen ja yhteiskunnallinen tuki. Ryhmissä sovitaan konsensusperiaatteella hoito- ja hakkuutoimet alueilla. Yhteistyöryhmillä on vahva neuvoa-antava (advisory) rooli, vaikka päätösvalta säilyykin viranomaistahoilla. Suomessa lähin vastaava yhteistoimintamalli on käytössä Ylimuonion valtion maiden yhteistyöryhmässä.

Kirsi-Marja Korhonen sai keväällä 2019 Metsämiesten Säätiöltä apurahan, joka mahdollisti tutustumismatkan Oregonin yhteissuunnittelumalliin.

Lisätietoja:

Aluejohtaja, MMT Kii Korhonen, Metsähallitus Metsätalous Oy, kii.korhonen(a)metsa.fi

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.