Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Partiolaisten suurleiri Kajon ohjelmassa metsäala tuli tutuksi nuorille

tiistaina, 07.02.2023

Suomen Partiolaisten suurleiri Kajo järjestettiin elokuussa 2022 Evolla. Leirin ohjelmalaaksoissa nuorilla oli mahdollisuus nähdä metsäkone ja oppia erilaisista tuotteista, joita puusta voidaan valmistaa. Erilaiset metsäalan toimijat näkyivät leirin yhteistyökumppaneina ja toivat metsäalan mahdollisuuksia tutuiksi leiriläisille.

Leirillä toteutettiin kaksi Metsästä tuotteiksi -peliä, jossa osallistujat oppivat erilaisista puupohjaisista tuotteista. Yhdessä pelissä opittiin tuotteiden toimitusketjuun liittyvistä kestävän kehityksen näkökulmista, kuten metsäsertifikaateista ja materiaalitehokkuudesta sekä fossiilisten raaka-aineiden korvaamisesta. Toisessa pelissä opittiin paperituotteiden kiertokulusta ja kierrätysraaka-aineiden hyödyntämisestä. Kajolla pääsi tutustumaan myös metsäkoneeseen, vanerin laserleikkaukseen sekä metsien virkistyskäyttöön. Kajon metsäaiheinen ohjelma oli osa Metsämiesten säätiön rahoittamaa Metsäosaaminen partiossa -hanketta.
Suurleiri Kajolle osallistui 13 300 partiolaista. Metsäohjelman pääkohderyhmänä olivat 12-14-vuotiaat partiolaiset, joita osallistui leirille 4900.

Metsäosaaminen partiossa
Metsämiesten Säätiön rahoittama kaksivuotinen Metsäosaaminen partiossa -hanke käynnistyi vuonna 2021 ja jatkui edelleen vuonna 2022. Hankkeen tavoitteena on ollut tehdä kunnianhimoista ja merkittävää metsäohjelmaa sekä partion suurtapahtumissa että kiinteänä osana partiokasvatusta paikallistasolla. Metsäosaaminen partiossa -hankkeessa partion metsäryhmän vapaaehtoisista ja työntekijöistä koottu tiimi kävi läpi partion metsäohjelmaa ja päivitti partiolaisten metsäaktiviteetteja. Metsäteema on näkynyt myös metsäaiheisissa Erätauko-keskusteluissa. Keskusteluiden tavoitteena oli edistää nuorten osallistumista metsistä käytävään keskusteluun ja ne toteutettiin Kajolla ja partion yhteiskuntasuhde-trainee-kurssilla.

Partio harrastuksena edistää henkilökohtaista ja kunnioittavaa suhdetta luontoon. Partiolaisen metsäsuhde rakentuu useasta eri näkökulmasta, joita ovat metsien virkistyskäyttö, metsien monimuotoisuus sekä metsä elinkeinona. Oman näkemyksen muodostamiseksi tarjotaan eväitä, mutta tärkeintä on nuorten omaehtoinen tekeminen. Partioharrastuksen puitteissa voi keskustella erilaisista näkökulmista rakentavassa hengessä ja partiolaiset usein kiinnostuvatkin luonnosta ja metsistä eri tavoin. Suomalaisten metsäsuhteesta on keskusteltu paljon ja partiossa suhtautuminen metsään näkyykin hyvin monipuolisesti. Metsäosaaminen partiossa –hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa nuorten partiolaisten osaamista metsistä ja metsäalasta. Lisäksi on haluttu aktivoida erityisesti 12-22-vuotiaita partiolaisia viestimään omasta metsäsuhteestaan ja tutustumaan metsiin sekä metsäalaan.

Hanke on jatkoa aiemmalle Metsämiesten Säätiön vuosina 2015-2018 rahoittamalle Partion metsäohjelma -hankkeelle, jonka myötä monipuolinen metsien käyttö ja siihen perehtyminen on tullut pysyväksi osaksi partio-ohjelmaa.

Lisätietoja:
Asiantuntija, partiokasvatus Julia Parkko, Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry, julia.parkko(a)partio.fi, puh.040 5217100
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.