Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Suomen Metsämuseo Luston historian mittavin peruskorjausurakka on valmis

torstaina, 27.06.2024

Luston neljän miljoonan euron peruskorjauksen toteutuksen lähtökohta on ollut vastuullisuus ja kestävän kehityksen ratkaisut. Lusto on korjannut vanhaa, ei rakentanut uutta. Museon erikoisolosuhteiden hallintauudistuksessa on huomioitu energiakestävyys. Uusiutuvan energiatuotannon uudistaminen, energian säästäminen ja energian käytön tehostaminen digitaalisesti ovat olleet Luston uudistuksen kulmakivi.

Energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen keino ilmastonmuutoksen torjunnassa. Luston uudistusta on tehty myös saavutettavuuden lisäämisen näkökulmasta. Hyvin saavutettava kohde on myös turvallinen. Esteettömyyden ohella on kiinnitetty huomio museon kognitiiviseen saavutettavuuteen.

Luston vuosien 2022-2024 peruskorjauksen työllistymisvaikutukset Itä-Suomen alueella oli 17 henkilötyövuotta. Mittava peruskorjaus ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisien metsätoimijoiden tukea. Metsämiesten Säätiö oli yksi uudistuksen merkittävimmistä tukijoista ja oli mukana jo Luston perustamisessakin 30 vuotta sitten.

Metsämiesten Säätiö oli Opetusministeriön jälkeen peruskorjauksen toiseksi suurin rahoittaja 600 000 euron panostuksella tietyin erityisehdoin. Ympärivuotisena kulttuuri- ja matkailukohteena uudistunut Lusto tarjoaa erilaisia näkökulmia ja monipuolista tietoa metsistä, metsäelinkeinosta ja metsäsuhteista. Näyttely nostaa esiin sekä ekologisesti että taloudellisesti kestävän, metsiin liittyvän tulevaisuuden, antaen eväitä polarisoituneen metsäkeskustelun parantamiseksi.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Niina Uronen, Suomen Metsämuseo Lusto, niina.uronen(a)lusto.fi, puh. +358407428470
Markkinointi- ja viestintävastaava Lotta Lepistö, Suomen Metsämuseo Lusto, lotta.lepisto(a)lusto.fi, puh.+358503737239
www.lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.