Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Brittiläisessä Kolumbiassa

tiistaina, 29.01.2019

Vietin syyslukukauden 2018 opiskellen metsätieteitä Vancouverissa (University of British Columbia, UBC). Paikallinen metsätieteiden laitos on kansainvälisestikin erittäin arvostettu ja puitteet opiskelulle oli todellakin kunnossa. Myös itse Vancouver oli kaupunkina kaltaiselleni luonnonläheiselle ulkoilmaihmiselle erittäin viihtyisä kohde ja tarjosi runsaasti vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon. Yksi suosikeistani olikin aivan kampuksen vierestä alkava Pacific Spirit Regional Park -puisto, jossa valtavien douglaskuusien ja jättituijien seassa kulkiessa sielu lepäsi.

Vaihtoaikana suorittamani kurssit olivat kukin erittäin antoisia. Kanadassa esimerkiksi hyönteisten, erilaisten tautien ja metsäpalojen tuhoamien metsien määrä on pinta-alallisesti aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Valtavien hyönteistuhojen todistaminen omin silmin Jasperin kansallispuistossa oli pysäyttävä kokemus ja sai pohtimaan myös tulevaisuutta. Muuttuvan ilmaston myötä myös täällä Suomessa uhka erilaisille tuhoille tulee mitä todennäköisimmin kasvamaan tulevaisuudessa. Mielenkiintoista oli myös oppia, kuinka erilaista koko metsäala on Brittiläisessä Kolumbiassa, mm. jo pelkän metsänomistajarakenteen kannalta: kun lähes kaikki metsät ovat provinssin omistuksessa, heijastuu se väistämättä metsien käyttöön ja siihen liittyvään säätelyyn.

Vancouverissa viettämäni neljä kuukautta tarjosivat minulle unohtumattomia kokemuksia ja suoraa hyötyä mm. kehittyneen kielitaidon sekä lisääntyneen kansainvälisen metsäalan tietotaidon muodossa. Luonnollisesti myös elämänkokemusta ja itsevarmuutta karttui. Metsämiesten Säätiö tuki matkaani huomattavalla suurella rahasummalla, ja olen siitä erittäin kiitollinen. Apurahan käytin kattamaan matkustus- ja asumiskustannuksia.

Lisätietoja:

MMK Tomi Karjalainen, Itä-Suomen yliopisto, tomikar(at)uef.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.