Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Tsekin Brnossa

tiistaina, 03.01.2023

Vietin syksyn 2022 Tsekissä suorittamassa vaihto-opintoja Mendel Universityssa Brnossa. Kaikki vaihto-opintoni hyväksiluetaan Helsingin yliopistossa metsätieteiden maisteriopintojeni valinnaisiin opintoihin ja koenkin, että oman kotiyliopiston ulkopuolelle lähteminen laajensi tehokkaasti näkemyksiäni metsäasioihin ja muutenkin maailmaan. Jutellessa muille vaihto-opiskelijoille huomasi usein, kuinka suuria eroja monissa asioissa on eri maiden välillä. Väitän arvostavani nyt Suomea kotimaana ja asuinpaikkana enemmän kuin ennen syksyä, kun olen oppinut tiedostamaan monia ennestään itsestään selvinä pitämiäni asioita.

Tsekissä yksityismetsänomistus on pienessä roolissa ja metsäteollisuus ei ole läheskään yhtä merkittävää kansantaloudelle kuin Suomessa, minkä vuoksi metsiä tarkasteltiin myös itselleni tuoreista näkökulmista, kuten virkistyskeskeisesti. Vaihtoyliopistossani metsätieteiden kurssitarjonta ulottui laajemmalle kuin Helsingissä ja oli hieman käytännönläheisempää. Itse kävin kursseja maiseman muodostumisesta, alueiden virkistyskäytöstä, kaupunkipuista, CAD-mallinnuksesta, dendrokronologiasta ja luonnonsuojelusta. Kursseilla tehtiin retkiä ja esitelmiä enemmän kuin olen Helsingissä tottunut. Toisaalta taas tentit olivat pääosin lyhyitä ja helppoja monivalintakyselyitä.

Olen iloinen siitä, että valitsin kohteeksi Brnon. Sijainti keskellä Eurooppaa mahdollisti kätevän ja edullisen matkustelun bussilla muutamassa tunnissa moniin kiinnostaviin kaupunkeihin. Kävin itse syksyn aikana muun muassa Wienissä, Prahassa, Budapestissa ja Krakovassa. Brno itsessään oli myös mukava kaupunki ja juuri sopivan kokoinen. Tsekin toiseksi suurimmassa kaupungissa on vajaa 400 000 asukasta ja kaikki tarpeellinen löytyy melko kompaktin kokoisesta ydinkeskustasta. Yleistunnelma oli paljon paikallisempi kuin Prahassa, mikä on mielestäni positiivinen asia. Yliopiston ainejärjestö piti vaihto-opiskelijoille aktiivisesti ohjelmaa vapaa-ajalla, mistä tuli heti tervetullut olo yliopistoon ja koko kaupunkiin.

Olen kiitollinen siitä, että sain Metsämiesten Säätiöltä apurahan vaihto-opiskelua varten. Sain kustannettua sillä suuren osan asumismenoista, jolloin omaa rahaa jäi myös matkustelua ja kaupungin kohteisiin tutustumista varten. Arvostan sitä, että uudessa ympäristössä, kun moni asia on vierasta ja vähän stressaavaa, ei tarvinnut murehtia kaiken lisäksi rahan riittävyydestä. Kokonaisuutena vaihto oli hyvä kokemus ja olen onnellinen, että hyödynsin tilaisuuden. Voin suositella lämpimästi vaihtoon lähtöä kaikille ja Mendel Universityä niille, jotka ovat kiinnostuneita Keski-Eurooppaan lähtemisestä.

Lisätietoja:
MMK Elise Penttala, Helsingin yliopisto, elise.penttala(a)helsinki.fi, puh. +358 503081993
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.