Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Opiskelijavaihto Montrealissa

tiistaina, 03.03.2015

Kanada tuntuu olevan maa, josta me suomalaiset yleensä pidämme. Minuakin oli aina kiinnostanut paikka, joka olisi kuin tuttu pohjolamme, mutta toisella puolella Atlanttia, ja jossa kaikki olisi kuitenkin suurempaa. Pääsin toteuttamaan unelmani Kanadasta, kun sain vaihtopaikan Kanadan ranskankielisen alueen Quebecin suurimpaan kaupunkiin, Montrealiin. Nimenomaan ranskankielinen provinssi kiinnosti minua, sillä olen opiskellut ranskaa heti ala-asteelta lähtien, mutta en ollut päässyt koskaan todella koettelemaan kielitaitoani. No, kielitaitoani koeteltiinkin, kun vietin Montrealissa syysperiodin 2014 opiskellen yhdessä kaupungin ranskankielisistä yliopistoista, Université de Montréal:issa.

Koska kyseisessä yliopistossa ei ollut erikseen metsätieteiden opetusta, päätin hyödyntää tilaisuuden ja tehdä sivuaineen maantieteestä. Odotin haastetta, sillä kyseinen aine oli minulle ennestään melko tuntematon, ja kurssit olivat kokonaan ranskankielisiä. Lisäksi minua oli jo aiemmin peloteltu Kanadan kovasta opiskelutahdista ja vaatimustasosta. Sain kuitenkin huomata, että kuten Suomessakin, kurssien vaativuus riippui aika paljon kurssin vetäjästä, ja ilmeisesti myös laitoksesta. Olin tyytyväinen siihen, miten paljon maantieteiden laitoksella painotettiin käytännön osaamista ja työelämään siirrettävissä olevia taitoja. Se on varmaan hyödyllistä myös siinäkin mielessä, että vain vajaa puolet opiskelijoista jatkaa maisterinvaiheeseen kandin tutkinnon suoritettuaan.

Yhden kurssin puitteissa pääsin myös maastoretkelle pitkäksi viikonlopuksi, parhaimpaan syysruskan aikaan kauniisiin Charlevoixin maisemiin. Täytyy myöntää, että välillä opiskelijatovereiden uurastaessa maakuopan kimpussa unohduin itse ihmettelemään minulle uusia puulajeja ja uskomattomia maisemia. Kuitenkin huomasin, että maiseman tutkiminen maantieteellisestä näkökulmasta oli hyvin kiintoisaa, ja sopivalla tavalla erilainen näkökulma verrattuna metsätieteelliseen näkökulmaa. Yllättävän paljon pystyin kuitenkin myös käyttämään myös osaamistani ekologian, evoluution ja kasvifysiologian teorioista. Välillä onnituin hämmästyttämään kurssikavereitani kertomalla heille heidän omista puistaan ja metsistään.

Opiskelun lisäksi ehdin ihan mukavasti tutustua Montrealin kaupunkiin. Asuin hyvin keskeisellä sijainnilla, josta sekä kaupungin keskusta pilvenpiirtäjineen, liikekeskuksineen ja keskuskatuineen, että Plateau -niminen vilkas ja suosittu kaupunginosa pikkukauppoineen, kahviloineen ja yöklubeineen olivat lyhyen kävelymatkan päässä.

Montreal on ehdottomasti yksi eläväisimmistä ja yllättävimmistä länsimaisista kaupungeista, joissa olen käynyt. Siellä olisi tuntunut olevan jos jonkinlaisia festareita, teemaviikkoja ja tapahtumia jokaiselle viikonpäivälle ja erityisesti viikonlopuille useampikin. Lisäksi ihmiset olivat yleisesti todella ystävällisiä. Mieleeni ja erityisesti se, kuinka järjestäytyneesti ja kohteliaasti bussia odotettiin valmiissa jonomuodostelmassa. Bussien lisäksi kaupungissa kuljettiin paljon polkupyöräillen, mikä on melko edistyksellistä Pohjois-Amerikkalaiseksi kaupungiksi, sekä luotettavalla metrolla, jonka neljän linjan pysäkit oppi helposti.

Tein retkiä kaupungin eri luontokohteisiin, kuten Botanical Gradeniin, joka on yksi hienoimmista tähän mennessä näkemistäni. Suurena apuna tässä oli kirjastosta löytämäni kirja, jossa Montrealin pienet luontokohteet esiteltiin.

Montrealin lisäksi kävimme vaihto-oppilaskavereideni kanssa läheisessä Quebecin kaupungissa, joka on provinssin vanhin kaupunki. Se ei toki tunnu Euroopan kaupunkeihin tottuneesta kovin vanhalta, mutta juuri ennen joulua tunnelma kaupungissa oli hyvin sympaattinen. Lisäksi kävimme Torontossa ja Ottawassa naapuriprovinssin puolella. Torontonreissuumme sisältyi myös Mille Îles - kansallispuisto ja suositut Niagaran putoukset. Piipahdimme myös Yhdysvaltojen puolella Bostonissa. Matkustaminen Kanadassa oli melko helppoa, mutta julkisten liikennevälineiden käyttö pidemmillä matkoilla oli lopulta melko kallista. Auton vuokraaminen sen sijaan tuli, ainakin täydellä autolla, melko halvaksi alhaisen bensanhinnan takia.

Kaiken kaikkiaan Montrealin vaihto oli hieno kokemus niin akateemisesti, kielitaidon kannalta kuin ihan elämän oppituntinakin. Useita vaihdossa oppimiani asioita, olivatpa ne luentokalvolta, kenttäretkeltä tai arkipäivän kohtaamisista, voin varmasti käyttää tulevassa elämässäni. Vaikka en neljässä kuukaudessa oppinutkaan puhumaan vielä täydellistä ranskaa (kukapa oppisi), niin ainakin huomasin, että epätäydelliselläkin tuntuu pärjäävän. Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu Metsämiesten Säätiön anteliaalle apurahalle, sillä ilman sitä koko vaihtoon lähtö tai ainakin monet kokemukset vaihtoaikanani olisivat varmasti jääneet kokematta!

Lisätietoja:

Opiskelija Kaisa Rissanen, kaisa.rissanen(at)helsinki.fi, puh. 040 835 3370

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.