Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Puunjalostajakillan opintomatka pohjois-Eurooppaan

tiistaina, 08.10.2024

Viikon pituisen Euroopan opintomatkan kautta Aalto-yliopiston Puunjalostajakilta lähti Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan kehittämään jäsenistönsä verkostoja ja oppimaan uutta metsäalasta. Matkaan lähti 20 metsäalalle suuntautunutta diplomi-insinööriopiskelijaa. Vierailimme ulkomailla metsäalan yrityksissä, yliopistoilla ja opittiin uutta metsäalan mahdollisuuksista ja saatiin laajennettua verkostoja ulkomaille.

Opintomatkan kautta opiskelijat ja aineäjärjestömme kokonaisuudessaan pääsi kansainvälistymään eurooppalaisten metsäalan toimijoiden ja oppilaitoksen kanssa vierailuilla. Kehittämään vuorovaikutustaitojaan ja luomaan kansainvälisiä verkostoja.
Matkan avulla opittiin näkemään Suomen metsien ja metsäalan kilpailuetu, kun vierailimme kilpailevien maiden metsäalalla.

Opintomatka metsäalan kohteisiin oli maaliskuussa 17.7-23.3.2024. Puunjalostajakillasta lähti 20 diplomi-insinööriopiskelijan retkikunta. Sunnuntaina Lähdimme Ruotsiin ja yövyimme lähellä maanantain kohdetta eli matkustuspäivä. Maanantaina vierailimme Södra Cellilla, Mönsteråsissa, jossa opimme metsäyhtiön toiminnasta, näimme heidän biotuotetehtaansa, sahan sekä satamakompleksin. Tiistaina vierailimme Sylvamolla Nymöllassa Ruotsissa, jossa vierailimme integraatin hienopaperitehtaalla, ja illalla vierailimme Lundin yliopistolla sekä verkostoiduimme paikallisten opiskelijoiden kanssa. Keskiviikkona pääsimme vierailemaan Smurfit Kappalla Eslövissä, Ruotsissa, jossa valmistetaan pakkauksia neitseellisestä puukuidusta. Illalla siirryimme Tanskaan. Torstaina matkasimme Tanskan halki Frøslev Trælle, joka on suuri puutuotteiden tuottaja, joka on erikoistunut erilaisiin kyllästettyihin puutuotteisiin. Perjantaina pääsimme vielä vierailemaan Hampurin yliopistolla puutekniikan laitoksella, jossa pääsimme verkostoitumaan yliopiston tutkijoiden kanssa ja tutustumaan heidän tekemään metsäalan ja puutekniikan tutkimukseen. Lauantaina lensimme takaisin Suomeen. Opimme paljon metsäalasta, loimme kansainvälisiä verkostoja, opimme uusia näkökulmia metsäalaan, sekä miten muut metsätalousmaat vertautuvat Suomeen.

Opintomatkan tiedotusta suoritettiin Puunjalostajakillan Instagram-tilillä, josta pystyy käydä katsomassa materiaalia matkan vaiheista. Siellä näkyy hyvin oranssit excursioliivimme, joihin painatimme kaikkien tukijoidemme, myös Metsämiesten Säätiön logon. Niitä kantamalla matkan mahdollistaneet tukijat saivat näkyvyyttä. Lisäksi tukijanamme Metsämiesten Säätiö sai mainostilaa tekemäämme matkakertomukseeen, jota jaoimme Aalto-yliopistolla, osallistujille, halukkaille tukijoillemme ja sidosryhmille. Olemme suuresti kiitollisia kaikesta saamastamme tuesta, sillä ilman tukijoita hanketta ei olisi voitu toteuttaa.

Lisätietoja:
Excursiomestari, Puunjalostajakillan raati Filip Engström, Puunjalostajakilta ry, filip.engstrom(a)aalto.fi, puh. +358 50 3803635
Opintomatkatoimikunnan jäsen Jussi Oikkonen, Puunjalostajakilta ry, jussi.oikkonen(a)aalto.fi, puh. +358 45 102 5500
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.