Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Datasta lisäkierroksia kiertotalouteen

maanantaina, 26.04.2021

Digitaaliset kaksoset, sisäänrakennettu äly ja lohkoketjuteknologia: rakentuuko näistä tulevaisuuden kiertotalous? Metsäalan arvoketjuissa datalla johtaminen on arkipäivää metsänhoidosta ja puukaupasta kestäviin hankintaketjuihin ja tuotannon optimointiin. Jatkossa digitalisaatiota ja dataa on mahdollisuus hyödyntää entistä monipuolisemmin myös tulevaisuuden kiertotalouden rakentamiseen.

Teknologiat datan hyödyntämiseen kehittyvät vauhdilla ja mahdollistavat myös kiertotaloutta tukevat avaukset. Tuotteiden digitaaliset identiteetit, eräänlaiset digitaaliset kaksoset, voivat jatkossa koota tiedon tuotteen elinkaaresta ja tuoda sen näkyväksi myös käyttäjälle. Tuotteissa itsessään voi olla sisäänrakennettua älykkyyttä, joka reagoi esimerkiksi tuotteen kuntoon. Lohkoketjuteknologia voi olla tapa verifioida monimutkaisissa ketjuissa syntyvää kiertotalousdataa. Erityistä tarvetta tälle on silloin kun halutaan varmistua tuotteen alkuperästä tai vaikka kierrätetyn raaka-aineen ominaisuuksista.

Arvoa yli tuotteiden elinkaaren

Konkreettisesti data palvelee kiertotaloutta esimerkiksi niin, että tieto jonkun toimijan sivuvirroista mahdollistaa toiselle toimijalle näiden sivuvirtojen hyödyntämisen raaka-aineena. Kierrätettyä raaka-ainetta käyttävä toimija voi ennakoida esimerkiksi kuluttajilta tulevan raaka-aineen saatavuutta. Erilainen materiaalivirtadata voi paljastaa materiaalien käytön tehostamisen mahdollisuuksia myös laajemmin.

Myös tieto tuotteiden elinkaaresta on arvokasta kiertotaloudelle. Koneiden ja laitteiden osalta tällainen elinkaaritieto mahdollistaa esimerkiksi ennakoivan huollon pidentäen tuotteen elinkaarta. Tällaista elinkaaritietoa voidaan hyödyntää myös tuotteiden suunnittelussa niin, että ne kestävät pitkään, tuovat käyttäjälleen mahdollisimman paljon iloa ja ovat helposti korjattavia ja kierrätettäviä.

Hyöty syntyy datan jakamisesta

Kysymyksiäkin datan hyödyntämisessä kiertotalouden eteenpäinviemisessä on. Yksi kysymyksistä liittyy datan omistajuuteen, luottamukseen ja haluun jakaa kiertotaloutta palvelevaa dataa toimijoiden kesken. Toinen liittyy yhteisiin pelisääntöihin – mm. standardeihin ja rajapintoihin – jotka mahdollistavat datan jakamisen. Kolmas riittävän osaamisen varmistamiseen digitalisaation ja datan tehokkaaksi hyödyntämiseksi kiertotalouden eteen.

Luoman datan roolia kiertotalouden liiketoiminnassa käsittelevää väitöskirjatyötä on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. 

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Luoma Päivi, Helsingin yliopisto, paivi.luoma(a)helsinki.fi, puh. 050-430 8866

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.