Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäalan koulutukseen virtuaalikursseja

tiistaina, 30.11.2021

Metsämiesten säätiön rahoittamassa jatkohankkeessa tuotetaan yhteensä neljä kurssia, joista kaksi kurssia on jo toteutettu: metsäalan neuvottelutaidot sekä trooppinen metsätalous. Hankekauden 2021-2022 toteutusvuorossa ovat metsäkonekoulutus sekä laserkeilaus ja kaukokartoitus. Osa kursseista ovat oppiastekohtaisia, osa linkittyviä kursseja, eli niitä voidaan sisällyttää eri oppiasteiden opetusohjelmiin. Hankkeessa on yhteistyökumppaneita kaikilta metsäkoulutuksen oppiasteilta. 

Hankkeen tavoitteena on luoda virtuaalitodellisuusteknologioiden (virtuaalitodellisuus, Virtual Reality, VR) avulla interaktiivisia mooc (Massive Open Online Course)- ja oppimisympäristöjä. Tavoitteena on myös hyödyntää paremmin metsäalalla jo olemassa olevia 3D-malleja ja -ympäristöjä. Hankkeessa luodaan tutkimuksella validoitu malli ja ohjeistus kyseisten oppimisympäristöjen luomiseksi ja uusien virtuaalisisältöjen tuottamiseksi siten, että kuka tahansa voi itsenäisesti luoda ja päivittää virtuaaliympäristöjä. Osana tätä mallia on koulutusvienti ja kansainvälistyminen, eli hankkeessa luodaan kanavia ja ohjeistusta myös metsäalan koulutusvientiin. 

Hankkeen toteutuksesta
 
Jokainen kurssi sisältää sekä mooc- että työpajaosuuksia. Mooc-osuus toimii teoria- ja intro-osuutena aiheeseen. Tämä osuus kurssia on myös skaalautuva ja soveltuu esim. digitaaliseen koulutusvientiin. Mooc-osuudella hyödynnetään VR-teknologiaa tekemällä VR:ssä nauhoituksia ja liittämällä näitä videoita mooc-kurssien sisällöiksi. VR-teknologian avulla saadaan tehokkaasti muokattua mm. 3D-malleja ja 360-videoita virtuaalisiin oppimisympäristöihin. Esimerkiksi laserkeilausdataa saadaan visualisoitua havainnollistavasti 3D-mallien ja virtuaaliympäristöjen avulla.

Työpajaosuuksilla sovelletaan mooc-osuuden teoria- ja intro-osuutta käytännön työhön. Työpajoissa opiskelijat pääsevät itse tekemään harjoituksia VR:ssä. Riippuen kurssin tavoitteista, nämä harjoitteet vaihtelevat itsenäisestä VR-ympäristöjen luomisesta VR-seminaariluentoihin tai itsenäisesti tai ryhmässä suoritettaviin harjoituksiin. Kaikissa tapauksissa pyritään interaktiivisiin ympäristöihin, joissa parannetaan mm. ryhmätyö-, neuvonta-, ja neuvottelutaitoja. Tässä osuudessa myös huomioidaan erilaiset oppijat esim. ne jotka ovat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita teknologioista ja sisällöistä. Näin pyritään saamaan aikaiseksi erilaisia opiskelijoita motivoivia kursseja tarjoamalla erilaisia oppimispolkuja. 

Hankkeeseen littyy kiinteästi myös tutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mm. virtuaalisten ympäristöjen sekä mooc-ympäristöjen sekä näiden yhdistelmien oppimis- ja motivaatiovaikutuksia sekä edelleen luoda malleja ja ohjeistuksia näiden ympäristöjen rakentamiseksi ja skaalaamiseksi.  

Tervetuloa kursseille! 

Hankkeen suunnitteluvaiheessa on ollut mukana lukuisia eri oppiasteen kulutuskeskuksia metsäalalta. Tällä hetkellä valmistuneita kursseja on tarjolla kaksi: metsäalan neuvottelutaidot sekä trooppinen metsätalous. Metsäalan neuvottelutaidot kurssia on ollut toteuttamassa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa asiantuntijoita Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, Tampereen yliopistolta sekä Aktiivi-instituutista. Troppisen metsätalouden kurssia on valmisteltu yhdessä Viikki Tropical Resources Institute (VITRI) kanssa.  

Hankekaudella 2021-2022 valmisteilla olevista kursseista laserkeilaus ja kaukokartoitus –kurssi valmistuu Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteisvoimin. Metsäkonekoulutuksiin virtuaalioppimisympäristöjä on tarjonnut Ponsse, joita ollaan testattu, tutkittu ja jatkokehitetty yhdessä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun (SeAMK) sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston (POKE) kanssa.  

Olet sitten opettaja tai opiskelija ota yhteyttä, jos kiinnostuit näistä kaikille vapaasti tarjolla olevista kursseista! Kursseista on räätälöitävissä eri oppiasteille sopivia kokonaisuuksia.  

Yhteystiedot ja lisäinfoa:  

Jani Holopainen, dosentti, Helsingin yliopisto  

jani.m.holopainen@helsinki.fi 

Linkkejä (paina sivulla painiketta ”Kirjaudu vierailijana” nähdäksesi kurssiesittelyn): 
Metsäalan neuvottelutaidot: https://mooc.helsinki.fi/course/view.php?id=321 
Trooppinen metsätalous: https://mooc.helsinki.fi/course/view.php?id=378 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.