Metsämiesten Säätiö Foundation

Opinnäytetyö: Aukkohakkuiden vaikutus maassa pesivien lintujen pesäpredaatioon – koepesätutkimus

perjantaina, 02.07.2021

Tutkimukseni käsittelee metsäkanalintujen pesäpredaatiota erikokoisissa hakkuuaukoissa ja niiden ympärillä metsän puolella. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmän pesäpredaatiohanketta, jossa selvitetään pesien predaatioriskiin liittyviä tekijöitä erilaisissa ympäristöissä.

Tässä työssä tutkin koepesien ja riistakameroiden avulla pesiä ryöstäviä petoja ja mitkä tekijät uudistusalojen koossa tai sijainnissa suhteessa erilaisiin ympäristömuuttujiin, kuten sähkölinjoihin ja metsäteihin, mahdollisesti altistavat pesiä predaatiolle.

Tutkimuksen aineiston keräämisen toteutin Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla kaukana asutuksesta, joten voitiin olettaa, että pesät saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tutkimuksessa mukana olevat kohteet sijaitsivat Suomenselällä, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Tutkimuksessa käytin fasaanin munia, joita laitoin neljä kappaletta yhteen pesään. Pesät tein maahan luonnollisen kaltaiseen pesimäpaikkaan. Jokaisella kohteella oli yksi pesä hakkuuaukossa, toinen aukon ja metsän reunalla ja kolmas metsässä noin sadan metrin päässä aukon reunasta. Jokaisella pesällä oli riistakamera kuvaamassa pesää viikon ajan. Kaikkiaan koealueita oli 52, joista kussakin sekä aukossa, reunalla ja metsässä oli yksi koepesä (koepesiä yhteensä 156).

Tutkimus osoittaa, että nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suurena uhkana metsäkanalintujen pesinnälle. Tutkimuksessa hiukan yllätti, ettei supikoira ryöstänyt yhtäkään pesää. Varislinnut, korppi ja närhi, ryöstivät yhteensä 50 % kaikista ryöstetyistä pesistä, joista korppi oli suurin pesärosvo. Pesiä ryöstivät myös talitiainen ja käpytikka. Nisäkkäistä vain kettu ryösti yhden pesän ja hirvi tallasi yhden. Tekemistäni koepesistä predatoitiin kaiken kaikkiaan 17 %. Aukon koko tai pesän sijainti ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi pesän selviytymiseen, eikä ajallakaan ollut vaikutusta selviytymistodennäköisyyteen. Tiet ja sähkölinjat osoittautuivat ympäristöanalyysissä 250 metrin säteellä pesästä tehdyn ympyräalan alueella negatiivisiksi tilastollisesti
merkitseviksi tekijöiksi. Niilläkään ei ollut vaikutusta, kun ympyräalan sädettä kasvatettiin 500 metriin.

Tämän tutkimuksen mukaan syrjäisillä metsäalueilla maassa olevien yksittäisten pesien löytämisen todennäköisyys ei ole kovin suuri. Todellisuudessa hautova naaras voi houkutella nisäkäspetoja pesälle, mutta naaras myös peittää munat hautoessaan, joten petolinnut eivät löydä pesää ilmasta niin helposti.

Tutkimus on tehty Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan pro-graduna. Työn ohjaajina toimivat post.doc. Sari Holopainen ja yliopistonlehtori Veli-Matti Väänänen. Tutkimusta tukivat Metsämiesten Säätiö, Suomen Riistanhoito-Säätiö ja Valwood Oy.

Kiitos kaikille työtä tukeneille tahoille ja henkilöille.

Lisätietoja:

Metsänhoitaja (MMM) Janne Kotanen, ja-ko(a)outlook.com, puh. 0400 464 068

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202105122200