Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Suomen Metsäyhdistyksen toimittajamatka keräsi Suomen suurimmat tiedotusvälineet – järjestettiin 30. kerran

tiistaina, 02.01.2024

Suomen Metsäyhdistyksen järjestämä toimittajamatka järjestettiin 16.–17. marraskuuta 2023. Bussimatkan reitti kulki Helsingistä Rauman kautta Eurajoelle ja Poriin. Matkan teemana olivat ajankohtaiset metsä- ja energia-asiat. Matkalle osallistui 19 toimittajaa erikoisammattilehdistä valtakunnanmedioihin. Katetuksi tulivat lähes kaikki Suomen suurimmat ja vaikuttavimmat tiedotusvälineet, jotka tavoittavat yhdessä lähes kaikki suomalaiset.

Matkan aluksi tutustuttiin Helsingin paraatipaikalle kesällä 2024 valmistuvaan, puurakenteisen Katajanokan Laiturin työmaahan. Eläkevakuutusyhtiö Varman omistamaan rakennukseen tulee Stora Enson pääkonttori, S-ryhmän hotelli sekä kaikille avointa kahvila-, ravintola- ja konferenssitilaa. Matkalla pysähdyttiin metsäkohteelle, jossa kuultiin monipuolisesta metsänhoidosta ja luonnonhoidosta. Kävelyn
päätteeksi keskusteltiin nokipannukahvien ja nuotion äärellä. Iltapäivällä vierailtiin huippumodernissa Metsä Groupin Rauman integraatissa, jossa tutustuttiin teollisen ekosysteemin moninaisiin hyötyihin. Matkan toisena päivänä tutustuttiin OL3:een Olkiluodossa. Uuden ydinvoimalan ansiosta Suomi sai jättää jäähyväiset sähkövajeelle. Ydinvoimalan omistajiin kuuluu metsäyhtiö UPM. Porin Tahkoluodolla kuultiin Metsähallituksen ja Suomen Hyötytuulen uutisia merituulivoimapuistosta, jossa tuotettaan puhdasta ja uusiutuvaa energiaa.

Matkan ohjelma ja järjestelyt saivat osanottajilta lähes täydet pisteet. Mukana matkalla oli myös edustajia metsäalan keskeisistä yrityksistä ja organisaatioista, joiden kanssa Metsäyhdistys järjesti matkan vierailukohteet. Samalla toteutui matkan tavoite kontaktien lisäämisestä median ja metsäalan välillä. Kuluneena vuonna 30. kertaa järjestetty vuosittainen, Metsämiesten Säätiön rahoittama toimittajamatka on osa Suomen Metsäyhdistyksen toimittajayhteistyötä, joka tukee metsäalan näkökulmien tuomista esiin mediassa ja julkisessa keskustelussa. Toimittajayhteistyön tekeminen on ympärivuotista, pitkäjänteistä, osin henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvaa työtä, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen.

Suomen Metsäyhdistys järjestää osana toimittajayhteistyötä myös journalismin opiskelijoille päivän mittaisia tutustumisretkiä metsäalaan ja julkaisee puupohjaisista innovaatioista kertovaa Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvastoa.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Anna Kauppi, Suomen Metsäyhdistys ry, anna.kauppi(a)smy.fi, puh. 0400702102
Viestinnän asiantuntija Tero Karjalainen, Suomen Metsäyhdistys ry, tero.karjalainen(a)smy.fi, puh. 0503551049
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.