Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Työtehoseuran ensimmäinen vuosi metsäalan Johtamisakatemian koordinoijana – Edelleen keskiössä hyvän johtamisen merkitys metsäalan menestykselle

perjantaina, 01.03.2024

Työtehoseuran ensimmäinen vuosi metsäalan Johtamisakatemian toteuttajana sisälsi perusteellisen tutustumisen 2015 vuodesta saakka toimineen akatemian konseptiin. Vuosien varrella Johtamisakatemiaan osallistuneiden organisaatioiden luottamus oli asia, jonka säilyttämisen eteen kapulanvaihtovaiheessa erityisesti pyrittiin kiinnittämään huomiota. TTS Työtehoseura otti vetovastuun metsäalan Johtamisakatemian toteutuksesta keväästä 2023 lähtien. Metsätehon aiemmin hallinnoima akatemia oli ollut sen perustamisesta saakka hyvissä ja asiantuntevissa käsissä, ja paineet vahtivuoron vaihdon onnistumisesta olivatkin suuret. Uuden toteuttajan päätavoite oli ennen kaikkea sisäistää Metsähyvinvointi-ohjelmaan kuuluvan akatemian toimintatavat ja -periaatteet. Keskeisimpinä toimenpiteinä oli vuonna 2023 järjestää akatemian peruspilari, kolmipäiväinen ”I-kurssi”, uusille akatemialaisille sekä Vaikuttajabrunssi akatemian jo käyneille.

Tiedottaminen metsäalan toimijoille akatemian toteuttajavaihdoksesta pyrittiin tekemään avoimesti, säilyttäen tärkeä yhteys alan keskeisiin vaikuttajiin. Vuoden aikana valittiin ja kutsuttiin koolle myös uusi ohjausryhmä, joka koostui aiempaa laajemmasta edustuksesta tukien akatemian jatkuvaa kehittämistä ja tarjoten monipuolisia näkökulmia.

Syksyn I-kurssi toteutettiin samalla konseptilla ja samojen asiantuntijoiden vetämänä kuin aiemmat I-kurssit Metsätehon järjestämänä. Kurssin osallistujamäärä oli tavoitteen mukainen 25 henkilöä edustaen laajasti mm. metsä- ja puutuoteteollisuutta, metsäalan järjestöjä sekä tutkimus- sekä koulutusorganisaatiota. Metsäpäivien yhteydessä lokakuussa 2023 järjestettiin vaikuttajabrunssi. Brunssille osallistui noin 50 akatemialaista, jotka kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä tilaisuuden pääpuhujana innostavasti johdatti työn merkityksen löytämisen äärelle.

Sekä I-kurssi, että Vaikuttajabrunssi saivat edellisten vuosien tapaan osallistujilta kiittävää palautetta. Johtamisakatemian keskiössä on sen alusta asti ollut se kaikista tärkein, ihminen. Lähestymiskulma on edelleen mitä tuorein ja Johtamisakatemian vaikutus metsäalan menestykselle saavutetaankin sen kautta, akatemian käyneiden välittämänä.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi

Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Henna Hurttala, TTS Työtehoseura, henna.hurttala(a)tts.fi, puh. 0503297498
https://metsahyvinvointi.fi/
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.