Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.
tiistaina, 07.01.2025
Lusto avasi uudistetun Metsäsuhteiden maa -näyttelyn keväällä, jonka yhteydessä myös tapahtumat uudistuivat osittain. Metsäteemallisten tapahtumien, seminaarien, työpajojen ja -näytösten tuottaminen ja kehittäminen on Luston ydintoimintaa. Lustossa vuoden aikana järjestetyissä tapahtumissa tuotiin käytännönläheisesti esille ihmisen suhdetta metsään. Tapahtumilla ja työnäytöksillä täydennettiin muita Luston toimintoja, monipuolistettiin palveluita ja tarjottiin elämyksiä Lustossa kävijöille.
Uudistetun Metsäsuhteiden maa -ydinnäyttelyn avajaiset järjestettiin toukokuun puolessa välissä kutsuvieraille ja viikonlopun yleisöavajaisissa ohjelmassa oli näyttelyosioissa kohdeoppaiden opastuksia, johdantoesittelyjä näyttelyihin sekä osioeläinten käsinukketeatteria.
Toukokuussa koululaisille suunnatuissa työpajoissa perehdyttiin kunttamadon elämään Suomen tärkeimpänä eläimenä ja Tuohesta kiinni -työpajassa tutustuttiin Lustosta löytyviin tuohiesineisiin ja tehtiin omat tuohisormukset. Tänä kesänä moottorisahauksen SM-kilpailu Metsuri Goes Kaupunki järjestettiin kaksipäiväisenä sekä Lustossa että Savonlinnan kaupungissa. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös kaksipäiväinen moottorisahaveistäjien toteemiveistoskilpailu.
Heinä- ja syyskuussa moottorisahauksen MM-kilpailuun osallistuneet kilpailijat harjoittelivat Luston piha-alueella moottorisahauskilpailua varten.
Kesän työnäytösviikoilla niin museon piha-alueella kuin Luston aulatilassa oli eri alojen käsityöläisiä esittelemässä osaamistaan. Työnäytösviikoilla voi seurata mm. perinteisten vakkojen tekoa, tervanpolttoa, lastuvuolentaa, päretöitä, moottorisahaveistoa. Tuohisormuksen tekoa pääsi harjoittelemaan omatoimityöpajassa näyttelyn Vihreä kulta -osiossa. Metsän luonto -osiossa Kunttamato-työpajassa jokainen pystyi sormivirkkaamaan oman kunttamadon ja ripustamaan sen työpajan seinämään.
Kesällä Lustossa pidetyissä seminaareissa syvennyttiin taiteen ja taiteellisen tutkimuksen mahdollisuuksiin tuottaa uutta ymmärrystä metsistä. Koru8 -seminaarin metsäteemallinen ohjelma sisälsi taiteilijapuheita ja asiantuntijaluentoja.
Vuoden tauon jälkeen järjestetty Joulupuun päivä joulukuun alussa keräsi lähes 900 kävijää, jotka palautteen perusteella olivat tyytyväisiä tapahtuman antiin, erityisesti työpajoihin, monipuoliseen ohjelmatarjontaan, Joulutoriin ja tapahtumaan kokonaisuutena.
Metsämiesten Säätiön rahoitus mahdollisti tapahtumakokonaisuuden järjestämisen Lustossa. Tapahtumien kautta museovieraille tuotettiin kokemus elävästä, elämyksellisestä ja vuorovaikutteisesta museosta.
Lisätietoja:
Palvelupäällikkö Päivi Ronkanen, Suomen Metsämuseo Lusto, paivi.ronkanen(a)lusto.fi, puh. 050-3204071