Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Entistä ajankohtaisempi metsäsuhdetutkimus etenee

maanantaina, 08.02.2021

Pandemiavuonna 2020 metsäsuhde nousi poikkeuksellisen ajankohtaiseksi, kun suomalaiset kokivat metsän turvalliseksi vapaa-ajan viettopaikaksi. Myös metsien erilaisista käyttötavoista ja metsiin liittyvistä arvoista käytiin vilkasta ja tunteikastakin keskustelua, johon erilaiset ja keskenään jopa ristiriitaiset metsäsuhteet vaikuttivat.

Metsäsuhteet osana suomalaista metsäkulttuuria vaikuttavat metsiä koskevaan päätöksentekoon sekä metsien erilaisiin käyttötapoihin ja siten koko yhteiskuntaan. Siksi metsäsuhteiden tutkiminen on tärkeää.

Laaja aineistonkeruu ja uutta tutkimusyhteistyötä

Vuonna 2020 Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankkeessa kerättiin mittava suomalaisten metsäsuhteita koskeva tutkimusaineisto. Hankkeen tutkijat ovat tähän mennessä tehneet 86 metsänomistajien ja metsäammattilaisten haastattelua. Haastattelut on kerätty eri puolilta maata ja aineisto edustaa kattavasti suomalaisten metsänomistajien ja metsäammattilaisten kirjoa. Lisäksi yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Metsämuseo Luston kanssa järjestettiin Suhteeni metsään -kirjoituskeruu (15.1.-15.10.2020), johon saatiin yli 300 vastausta. Vastauksia tuli kaikista ikäluokista, eri puolilta Suomea ja eri ammattikunnista. Haastatteluista ja kirjoituksista muodostetaan laaja tietovaranto tutkimuskäyttöön.

Tutkimushanke ideoi ja toteutti metsäsuhdetutkimusverkoston ensimmäisen tapaamisen yhdessä Puut lähellämme ja Kulttuurisella muutoksella kestävämpää yksityismetsätaloutta -tutkimushankkeiden sekä Luston kanssa. Tilaisuuteen osallistui 34 tutkijaa 26 tutkimushankkeesta ja seitsemästä yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta. Tapaaminen toteutettiin Metsämiesten Säätiön tuella. Tapaamisessa perustetun Metsäsuhdetutkimusverkoston aktiivinen toiminta käynnistyy vuonna 2021.

Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke

Metsämiesten Säätiön rahoittamassa Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankkeessa (2019-2022) tutkitaan metsäsuhteita ja niiden muutosta sekä edistetään metsäsuhteiden tunnistamista ja ymmärtämistä.

Hankkeen tutkijoista VTT, metsänhoitaja Jaana Laine tutkii instituutioiden ja yhteiskunnallisen päätöksenteon metsäsuhteita, tohtorikoulutettava YTM, metsätalousinsinööri Tuulikki Halla ammatillisia metsäsuhteita ja tohtorikoulutettava FM Reetta Karhunkorva metsänomistajien metsäsuhteita. Hankkeella on ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii FT, dosentti, kehittämisjohtaja Leena Paaskoski Suomen Metsämuseo Lustosta.

Lisätietoja:

VTT, MH Jaana Laine, yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelma, valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin
yliopisto, jaana.laine(a)helsinki.fi, puh. +358 50 563 6013

https://metsasuhteita.fi/tutkimus/

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.