Metsämiesten Säätiö Foundation

Siirtokirjastoista sivistystä metsäkämppien miehille

tiistaina, 10.01.2017

Artikkelissa ”Sivistystä metsäkämppien miehille” selitetään 1940–1960-luvuilla metsätyömailla ylläpidettyjen siirto- eli kämppäkirjastojen historiaa. Siirtokirjastot koostuivat sadoista kirjastolaatikoista, joissa kussakin oli 30–50 kirjaa. Eri organisaatioilla (metsätyönantajilla, Rovalalla ja Työväen Sivistysliitolla) oli omat siirtokirjastonsa, joiden kirjavalikoimaan organisaation arvomaailma vaikutti. Artikkelissa keskityttiin Työväen Sivistysliiton ylläpitämään metsätyömaiden siirtokirjastoon, jonka toimintaa Metsämiesten Säätiö rahoitti.

Metsätyömaiden siirtokirjastot olivat suomalaisen metsätyön ja metsähistorian erityislaatuinen ilmiö. Siirtokirjastojen avulla pyrittiin turvaamaan puunhankintaa (rauhoittamaan metsätyömiesten kämpällä vietettyä vapaa-aikaa), mutta samalla tavoiteltiin myös metsätyömiesten elinolojen kohentumista.

Työväen Sivistysliitto pyrki siirtokirjastotoiminnalla tavoittamaan ammattikoulutuksen, työväen järjestäytymisen ja yhteiskunnan takamaille jääneitä metsäkämppien asukkaita. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa Sivistysliitto onnistui aikakauden olosuhteisiin nähden hyvin. Siirtokirjaston myötä Sivistysliitto kiinnitti hiljalleen vaurastuvan yhteiskunnan huomiota metsätyömaiden arkiseen karuuteen, ja osaltaan nosti metsätyömiesten koulutuksen sekä elin- ja työolot keskusteluun niin eduskunnassa kuin sanomalehtien palstoillakin.

Työantajat pyrkivät rauhoittamaan työmaita, ja esimerkiksi valtion työmaiden ohjesäännössä metsäkämpillä kiellettiin alkoholin nauttiminen, rahapelien pelaaminen ja poliittisten tilaisuuksien järjestäminen. Työväen Sivistysliiton siirtokirjastopäivillä todettiin, että Metsähallituksen asettama rahapelaamisen kielto oli lisännyt kirjallisuuden lukemista. Valtion työmaita koskevan ohjesäännön mukaan majoitustiloihin tuli 1960-luvulla tilata aikakausi- ja sanomalehtiä, minkä lisäksi oli "pyrittävä varaamaan siirtokirjasto ja ajanvietepelejä ja urheiluvälineitä työntekijäin vapaa-ajan käyttöön".

Metsätyömailla siirtokirjasto oli osa uudenlaisen vapaa-ajanviettotavan muotoutumista, missä metsätyömiehen ilta-askareisiin saattoi perinteisten työvälineiden kunnostuksen, kortinpeluun ja jutustelun lisäksi sisältyä kirjallisuuden lukeminen. Yksittäisen metsätyömiehen kannalta kirjakaapit mahdollistivat tutustumisen ajankohtaiseen kauno- ja tietokirjallisuuteen kämppäolosuhteissa, joissa kirjallisuuden saaminen muutoin olisi ollut vaikeaa.

Metsätyönjohdolla oli mahdollisuus kontrolloida kirjakaappien saapumista metsätyömaille, poistaa laatikoista ei-toivottuja kirjoja ja valvoa kirjojen lainaamista. Työväen Sivistysliitto asetteli toimintaansa eri työnantajien vaatimusten mukaisesti. Kirjakaappeja kuljettaneet siirtokirjaston työntekijät kohtasivat metsätyömailla sekä myönteisesti että varautuneesti asennoituneita työnjohtajia. Sujuvinta asiointi oli Metsähallituksen työmailla, joissa työnjohtajat ottivat vastuuta lainauksesta ja tarvittaessa kuljettivat kirjakaappeja seuraavalle työmaalle. Vaikeinta toiminta oli eräiden metsäyhtiöiden, kuten Kajaani Oy:n, työmailla.

Työväen sivistysliiton ja metsätyönantajien erimielisyyksistä huolimatta suhtautuminen siirtokirjaston ensimmäiseen tavoitteeseen, sivistykseen ja vapaa-ajan viettotavan muutokseen oli yhtenevä. Osapuolet olivat yksimielisiä metsäammattitaitoa kehittävän kirjallisuuden sisällyttämisestä kirjakaappeihin, sillä metsäalan koulutuksen vähäisyys ja metsätyömenetelmien nopea koneistaminen 1950-luvun lopulta alkaen edellyttivät ajantasaisen metsätietouden levittämistä metsätyömiehille. Tosin siirtokirjaston lainausvihkojen perusteella ammattikirjallisuutta luettiin vähän.

Muilta osin näkemykset kirjakaappien suositeltavasta sisällöstä erosivat toisistaan. Työväen Sivistysliitto painotti kaunokirjallisuuden rinnalla tietokirjallisuutta yhteiskunnallisen ymmärryksen ja aktiivisuuden edistämiseksi. Metsätyöntekijät puolestaan lukivat kirjallisuutta suhteellisen laaja-alaisesti, mutta kuitenkin keskittyen kaunokirjallisuuteen. Varautuneesti suhtautuneiden metsätyönantajien näkökulmasta Sivistysliiton kirjakaapeissa oli liikaa poliittista kirjallisuutta.

Kokonaisuudessaan Työväen Sivistysliiton Metsämiesten siirtokirjasto muodosti korkealaatuisen ja monipuolisen kirjakokoelman, jonka hankintaluettelot ja kirjavalikoima noudattelivat pääpiirteissään yleisten kirjastojen linjauksia. Näin ollen joidenkin metsätyönantajien kielteinen suhtautuminen ei selity kirjakaappien sisällön perusteella. Todennäköisempää on, että torjunta ja epäluulo kohdistuivat laajemmin työväenjärjestön toimintaan kuin kirjakaappeihin.

Tiedote Metsäteollisuuden varauksellinen asennoituminen työväenjärjestöjä kohtaan loiveni 1960-luvulla, mitä osoitti metsätyön ensimmäisen työehtosopimuksen solmiminen vuonna 1962. Samanlaista lähentymistä ilmensi Metsäteollisuuden Työnantajaliiton asiamies Tauno Simosen valinta siirtokirjaston johtokuntaan vuonna 1964.

Metsäteollisuuden muuttuneeseen suhtautumiseen vaikutti merkittävimmin yhteiskunnan rakennemuutos, joka pyyhkäisi mennessään suuren osan maaseudun metsätöihin kykenevistä nuorista miehistä. Metsätyömaita näytti uhkaavan työvoimapula, ja yhteistyö ammattiliittojen ja työväenjärjestöjen kanssa vaikutti työnantajien näkökulmasta aiempaa houkuttelevammalta. Työvoimapulan uhatessa ja kämppäasumisen vähentyessä kirjakaappien sisällön tarkkailu ei enää ollut työnantajan kannalta merkityksellistä.

VTT Jaana Laineen kirjoittama artikkeli ”Sivistystä metsäkämppien miehille” on julkaistu Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirjassa 29 / 2016. Vuosikirjan teemana oli Työväki ja sivistys. Toimittajat Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin.

Metsämiesten Säätiö tuki taloudellisesti artikkelin kirjoittamista.

Lisätietoja:

VTT Jaana Laine, Luonnonvarakeskus, jaana.laine(at)luke.fi